Hellurei! Elossa ollaan vieläkin, vaikkei blogia olekaan päivitetty. On tässä ollut kerrankin elämääkin, niin ei ole ehtinyt (/jaksanut, laiska kun olen) paljon kirjoitella. Toisaalta mistäpäs olisin kirjoitellut. Nytkin kirjoitan erään (köhköh) henkilön sanomisesta, kuulemma pitäisi päivitellä, kun tätä muka lukee niin monet. Luetteko muka? Sanokaa moi kaikki ketkä lukee!
Antti Tuisku & SVY Pyhällä!
Mutta mitä siis olen tässä tehnyt? No heinäkuun loppu meni siellä Semmareiden perässä juoksemisessa. Sitten oli kauan odotettu Pyhä Unplugged, josta en nyt erityistä päivitystä enää viitsi kirjoittaa. Sanottakoon, että hauskaa oli ja mielettömät artistit. Ehkä saatoin vähän vain ihastua esim. Antti Tuiskuun siellä. Pyhällä jokainen artisti on niin mahtava, mutta Antti osasi yleisön ottaa hyvin. Samoiten Koop Arponen vei sydämen kanssa. Kaverit kun soittivat valomerkkiin asti! Meitsi ainakin jamitteli jalat kipeiksi. No sitten siellä tapahtui muutenkin kaikkea Pyhän taialta odotettavaa jännää, mutta eipä niistä sen enempää. Tutuistuinpahan uusiin ihmisiin ja jutusteltua tuli vanhojenkin tuttujen kanssa. Pyhä ei siis tälläkään kertaa pettänyt ja Winteriä odotellessa!
Sitten sainkin Pyhällä jo tietää, että töitä olisi luvassa. No melkein suoraan sieltä kotiin palattua oli työhaastattelu ja töitähän sitä napsahti. Sittenpä tässä ollaan töitä tehty, joten se vie aika paljon energiaa. Vuoden loppuun olen tuolla töissä ja sitten pitäisi muuttaa Tampereelle, hui! Noin viikon päästä alkaa nimittäin Tampereella se lääkiksen valmennuskurssi taas. Hui! Sen takia siis myös tulee muutto eteen, kun se kestää toukokuuhun asti. Mutta töissä on ollut mukavaa ja ihan mahtavat työkaverit siellä on, joten mikäs siinä. Asiakkaatkin on ollut suurin osa mukavia, eikä kauheasti ole kukaan päivääni pilannut. Mitä nyt joskus joku sattuu olemaan huonolla tuulella ja purkaa pahanolonsa kassatätiin. Mutta niitä nyt on aina ja sen kestää. Onneksi monet asiakkaat on niin mukaviakin, eräskin herra totesi kerran ’sillä on vaan ollut huono päivä, ei kannata välittää tuollaisista’, siis kun oli ei-niin-mukava asiakas kassallani käynyt.
Sitten olen muutenkin käynyt keikoilla. Musiikinkuuntelu on yksi tärkeimmistä asioista edelleen minulle. On ollut Semmareiden Kiina spesiaalikeikkoja, Ismo Alankoa, Rajatonta yms. Ai että ♥ On kyllä hienoa kuunnella livenä musiikkia. Musamessuillakin tässä käväisin (en toki ensisijaisesti Antti Tuiskun takia :’D)
Että näin. Koetan ryhdistäytyä taas tässä! Katsotaan montako kuukautta taas menee :’D.
Ps. Mä haluan tanssikurssille Dancen innoittamana. Niin ja sain Antilta eilen nimmarin, hihi. *Fanityttökohtaus* Ettekä arvaa mistä vähän jutskattiin siinä? Pyhätunturista yllättäen! Miten niin olen rakastunut Pyhään? En toki.
Pps. Edelliseen viestiin voisin vielä sanoa, että Pyhällä mua luultiin mm. 25-vuotiaaksi. Joten pitäisikö olla huolissaan?
Vai olenko? Tässä pohdiskelin juuri, että miten eri ikäiseksi sitä itseään eri tilanteissa tuntee. Vaikka voin rehellisesti sanoa, että usein koen olevani paljon 'aikuisempi', mitä todellisuudessa ikä sanoo, eli tällä samaisella hetkellä n. 19,5 vuotta.
Miksi näin? Mietin, että osa syy ainakin on varmasti siinä, että itselläni on ikäeroa isosiskoon ja veljeen 15v ja 13v. Eli oikeastaan olen viettänyt aikaani paljon vanhempien kanssa. Hyvän koulutuksen olen noilta saanut, esimerkiksi käyttäytymisen ynnä muun suhteen.
Toisaalta taas joskus olen kuin pieni lapsi, innostun asioista ja olen niin sanotusti lapsellinen. Ehkä vaikutan joskus 5-vuotiaalta, mutta ketäpä se haittaa. Mutta tässäpä se on, minkä ikäiseksi oikeastaan tässä sitten itsensä pitäisi tuntea? Mielenkiintoista olisi kuulla myös, minkä ikäiseksi eri ihmiset minua luulevat. Joskus tuntuu, että lähes ventovieraat voivat saada väärän kuvan vain jonkun pienen tilanteen takia, tai sen takia millainen seura on. Mitäpä jos muut käyttäytyvät erilailla ja sitten jos hengailee samassa porukassa, niin äkkiä sitä leimataan samanikäiseksi mitä niistä muista luullaan.
On hauskaa huomata, että tulee toimeen kaiken ikäisten kanssa. Ehkä se kertoo jotenkin jo osaltaan henkisestä kypsyydestä? Viime päivät hengailin itseäni juuri n.10-15 vuotta vanhempien ihmisten seurassa. Hyvin tulin toimeen. Samoiten monesti kesätöissäni olen ollut paljon vanhempien kanssa tekemisissä ja hyvin ollaan tultu juttuun.
Toisaalta on ärsyttävää, että vaikka tuntee itsensä vanhemmaksi kuin on, niin sitten muut eivät välttämättä niin osaa ajatella. Toiset voivat ajatella, että tuohan on vain 19 v, sellainen teini kuten muutkin ikäisensä. Mutta kun en (ainakaan useimmiten) ole! Äh, hankalaa kun ei osaa lukea ajatuksia :)
Hmm.. Olikohan tässä mitään päätä tai häntää? Tuskinpa, mutta annettakoon se minulle anteeksi. Oli vain pakko pohtia 'ääneen'.
Ehkä olen vain muuntelukykyinen luonteeltani. Osaan sovittaa käyttäytymiseni sen porukan suhteen, jossa olen. Tosin en tyhmä ole, en nyt tietenkään ihan miten sattuu käyttäydy. Jokin roti pitää olla :) Mutta niin, minkähän ikäinen sitä nyt sitten on? Virallisesti alle 20, vielä jonkin aikaa. Ehkä sitten se 20v rajapyykki selkiyttää ajatuksia.
Ja olisi hauska tietää, minkä ikäiseltä näytän? Epäilen, että aika nuorelta :'D
Hahaha, huijasin, en ikinä ehtinytkään vielä kirjoittaa sitä mielessä olevaa juttua. Töitten kanssa meni energia, eikä jaksanut mitään fiksua kirjoittaa enää koneella ja sitten oli muutakin menoa, niin eipä sitä ehtinyt! Mutta nyt loppui työt, niin ehkä mä vielä joskus sen jutun kirjoitan, mikä on ollut jo kuukauden mielessä.
Mutta nyt yhdellä koirafoorumilla (keskustelufoorumi pikemminkin kyl mulle :D) on tälläi kuva tunnissa haastejuttu, niin nyt taas muistin osallistua. Kaikkiahan kiinnostaa, mitä Pilvi tekee lauantaisin? Eikö vain? Sitähän minäkin.
Eli joskus kello 9 aikaa heräilin ja sitten siinä söin aamupalaa ja tein muuta aamutoimia. Lähtö oli siis puoli kymmenen jälkeen kohti juna-asemaa ja Helsinkiä. Oli tarkoitus miittailla muutamia ihmisiä, mutta loppupeleissä se vähän jäi ja hengailtiin siellä sitten parin kaverin kanssa.
Siinä sitten 10.17 lähti juna ja istuttiin sitten junassa. Satoi vettä, otin tollaisen söpön kuvan kilpailevista vesipisaroista! Eipä sen kummempi tunti se.
Joskus 11.20 oli juna Hesassa ja suunnattiin Robetsiin. Ah, niin ihana valkosuklaakaakao kermavaahdolla. Voiko parempaa olla? Epäilen, täydellistä ♥
Ooteltiin tunti niitä ihmisiä, keiden piti tulla miittiin, muttei näkynyt. Lähdettiin sitten näiden kavereiden kanssa keiden kanssa Hesaan tulin ja yhden Helsinkiläisen tutun kanssa etsimään Eurokangasta. Ekaksi siis selkeästi väärästä suunnasta! :'D
Eurokangas löytyi, kaveri sai ostettua kankaansa ja me jatkettua hengailua. Hengailimme itsemme sitten Raxiin nälkäisinä syömään. Ainakin hauskaa oli. Vaikka lopulta kukaan ei jaksanut niiin hirveästi edes lapata ruokaa naamaansa.
Raxista mentiin Foorumiin kattelee paikkoja ja ostin sitten H&M:stä yhden paidan ja kynsilakkasetin. Ihan heräteostoksena. Soo soo siis. Kadotettiin kaks kaveria tuon yhden kaverin kanssa ja soiteltiin, että missä he ovat. Ja ainiin, ostinhan mä synttärilahjan yhdelle kamulle!
14.41 lähti juna taas takaisin päin. Pikavisiitti siis kerrassaan. Oli tylsää, niin testasin niitä kynsilakkoja ystäväni Riikan kynsiin. Joka tuossa siis poseeraa. Kauniit kynnet, eiköstä?
Kotiin pääsin joskus neljän aikaan ja vastassa oli tällänen karvaturri ja harvahammaslammas nimeltä Nella. Vanha mummo tuo jo on, täyttää siis 12v nyt syksyllä.
No sitten katselin MTV:tä, sieltä taisi tulla.. äh en muista :'D Jotain sieltä tuli kuitenkin, ehkä ei mitään järkevää katsottavaa, mutta se ei haitannut. Oon viimeaikoina kattonu noita MTV:n maratooneja, se Cribs (vai Gribs? ihan sama) on niin jotenkin äää. Hirveen hienoja taloja ja sitten vaan pröystäillään. "Mulla on 26 makuuhuonetta ja 19 kylpyhuonetta ja asun ihan yksin tässä näin"
Kyllästyin ja lähdin tuon mummon kanssa lenkille. Huomatkaa hieno kieltokyltti ja mitä mieltä Nella siitä selkeästi on :'D Oli muuten kylmä päivä! Jotain 14 astetta, verrataan nyt siihen edellisen päivän 28 asteeseen..
Lenkin jälkeen datailin. Ha, huomatkaa missä sivuilla. (ei tietenkään liity tähän haasteeseen? ei toki) Ja koska datailin sen tunnin 20 niin en jaksa toista samanlaista kuvaa tähän laittaa, joten hypätään suoraan seuraavaan.
Nelosen leffaa kattelin samalla, kun askartelin tämmösiä. En oo vielä uunissa käyttänyt, mutta näistä tulee kovia ja teen varmaan jotain fiksua, kuten koruja tai jotain. Testailua lähinnä oli. Haluisin ruskeeta massaa, koska se soveltuu paremmin kaikkeen söpöön :'D Miniatyyriruokia.
Se leffa meni edelleen, mut nyt keskityin siihen paremmin. Ihan jees leffa. Matthew Perryn takia lähinnä kyl aloin kattomaan. Räjähdysherkkää kemiaa oli siis leffan nimi.
Elokuvan jälkeen menin vielä saunaan ja sit hetken koneella istuin ja menin nukkumaan. Sellainen erittäin mielenkiintoinen päivä siis taas vaihteeksi. Jes.
Otsikko ei kyllä liity mitenkään seuraavaan tekstiin. Mutta tuon nimistä biisiä tässä nyt kuuntelen (vielä, ennen kuin se vaihtuu) ja esittäjä on Musher. Täältä löydätte musiikkia heiltä. Tykkään <3 Missäs muuten muualla kuin Pyhätunturilla tähänkin olen tutustunut. Toivottavasti taas saisi yllätyksenä kuulla nyt sitten elokuussa!
Noniin ja sitten asiaan.
Nimittäin huomasin taasen, että en ymmärrä jotakin asiaa joissakin blogeissa. Oikeastaan se ärsyttää. Kun lukee jotakin tekstiä ja siellä on sitten viittauksia joihinkin ihmisiin. No sitten tajuaa, että ei hemmetti, sehän olen minä. Ei siinäkään vielä olisi mitään, jos asia olisi voitu sanoa ensiksi suoraan. On ärsyttävää lukea asioita blogeista! Muutaman kerran tätä on itselleni tapahtunut ja se ei tunnu kivalta, ei tosiaan. Välillä kyllä siis kiroan netin syvimpään suohon, vaikka siitä paljon iloakin on. Mutta paljon haittaakin. Juuri se, että yhteydenpito normaalisti vähenee, kun kaikki voidaan sanoa tietokoneen ruudun kautta.
Sanatarkat lainaukset ovat pahimpia, seuraavana tulee täydellisesti selostetut tapahtumat ja viimeisenä asiat, joita muut eivät tajua kuin sinä itse. Ehkä se onkin tarkoitus? Että tämä kenestä kirjoitetaan tai kuka esiintyy vähän tekstissä, huomaisi sen ja sitä kautta saisi tietoon asiat. Mutta vaikka se olisi kirjoittajasta helppo tapa kertoa asiat, niin lukijasta se ei ole mukavaa. Ehei.
Mutta juu. Minulla olisi tässä yksi blogiaihe kokoajan ollut mielessä, mutten ole ehtinyt kirjoittamaan! Ehkä nyt tässä parin päivän sisällä voisin kirjoittaa. Ettei unohdu :)
Jep. Tässä tuli saatua vihdoin valkolakki päähän. Pääsykokeet on kierretty, lukuunottamatta keskiviikkona olevaa sairaanhoitajan amk koetta. Ollaan siis jo taas uudella sivulla, vai miten se nyt meni?
Ylioppilasjuhlat sujui kyllä hienosti, paljon oli sukulaisia kylässä ja paljon sai tehdä ja mennä. Esimerkiksi 8 lasta oli juhlissa, joten kyllähän siinä riitti tekemistä! Hauskaa oli.
Hieman on nyt haikeaa jättää kuitenkin tuo ihana lukio taakse. Opettajat kun olivat meillä aivan mahtavia ja muutenkin vuosikurssin yhteishenki oli hyvä. Tässä viimeisen vuoden aikana tuli oikeasti tutustuttua näihin ihmisiin. Paljon ehdin lukioaikana tehdä, toimin tutorina koko kolme vuotta ja samoiten myös oppilaskunnan jäsenenä. Ehdinpä toimia jopa oppilaskunnan rahastonhoitajana yhden kauden, joten ihan turha oppilas en ole ilmeisesti ollut!
Mutta uudet tuulet puhaltaa ja innolla odotan niitä. Jos sitä vaikka saisi opiskelupaikan heti ja pääsisi vaikkapa muuttamaan ensimmäiseen ihka omaan kotiin? Olisi aika hienoa. Vaikka asuinhan minä jo tavallani omillaan pari kuukautta tuolla Jyväskylässä, vaikka toisen ihmisen luona asuinkin.
Mutta nyt. Nukkumaan. Krooh. Lomaa on vielä päivä, sitten alkaakin kesätyöt.
Tässä on ollut hieman kiirettä suuntaan jos toiseen. Heti palattuani valmennuskurssilta, suuntasin nokkani kohti Lontoota. Elikkäs se oli viikonloppuna 21.5-23.5. Seuraavaksi kerron pienen tiivistelmän tuosta pikaisesta visiitistä Iso-Britannian maalla. Mutta aluksi jatkan tarinaani, miksi en ole aikaisemmin ehtinyt kertoa tuosta matkastani. No palattuani Lontoosta tulin kotiin, nukuin, lähdin Tampereelle pääsykokeisiin. Tampereelta suunnistin Kuopioon ja olin siellä sitten 28.5 asti. Pääsykokeiden merkeissä siis myös. (Ihan kai ne pääsykokeet meni ok. Ehkä? No sen näkee joskus sitten) Palasin kotiin vasta 28.5 ja sen jälkeen on ollut hieman kiirettä, kun on järjestelty ylppärijuhlia jne. Mutta nyt, nyt on pienen Lontoon kertomuksen aika!
Lähdimme siis perjantaina 21.5 aamulla kello 9 aikoihin kohti linja-autoasemaa, jotta selviäisimme Tampereelle, josta lentokone nousisi ilmaan ja suuntaisi siipensä kohti Stanstedin lentokenttää. Bussimatka sujui rattoisasti, sillä olihan matkaseurana kaksi hyvää ystävääni Riikka ja Niina. Tarkoituksenamme oli matkata siis Lontooseen morjenstamaan kolmatta hyvää ystävääni Tiiaa, joka siellä oli työharjoittelussa ollut jo tovin.
Tampere-Pirkkalan lentokenttä on pieni. Olin ihan hämmästynyt, kun yleensä lentokoneella olen lähtenyt ihanasta ja tutusta Helsinki-Vantaan lentokentältä. Mutta ei se haitannut, sillä kovinkaan kauaa ei kuitenkaan tarvinnut odotella lentokoneeseen pääsyä. Ryanairilla lentelimme pilvissä (haha) ja pientä naposteltavaakin tuli ostettua koneesta. Kauaa ei lento kestänyt, vaan olimme jo Englannin mailla. Stanstedissa me menimme heti ostamaan minibussi -lippuja kohti Lontoota ja saimmekin ihan hyvin onneksi ostettua. Sitten vain hengailua lentokentän odotustilassa, että meidän pieni bussimme saapuisi. Otin semmoisesta kivasta koneesta heti jotain ihme Vitamin Wateria. Oli hyvää! Miksi Suomessa ei ole tuota tuotetta?
Pikkubussi saapuikin ja matka taittui sitten kohti Lontoota ja siellä Baker Streettiä, jonne minibussi meidät kuljetti. Ihastelimme tyttöjen kanssa maisemia ja ihanaa arkkitehtuuria, jota näkyi. Miten erimaissa talojen ulkonäkö on niin erilaista? Lontoossa oli ihan erinäköisiä taloja kuin Suomessa, Kreikassa taas talot ovat ihan eri maailmasta kuin Lontoo ja Suomi. Ihan hassua minusta.
Baker Streetille saavuttua tapasimmekin ystävämme Tiian, joka siellä meitä oli odotellut. Kipitimme heti syömään, sillä meillä kaikilla oli hirveä nälkä. Kävimme niinkin eksoottisessa ruokapaikassa kuin Pizza Hut. Mutta oli herkullista ruokaa ja tarjoilija oli erittäin iloinen ja pirteä. Ihana tyyppi! Olimme siis vihdoin Lontoossa, suuressa kaupungissa. Fiilis oli sanoin kuvaamaton.
Syötyämme tallustelimme pitkin Baker Streettiä, Oxford streettiä ja käväisimme me jo Piccadilly Circuksenkin katsastamassa. Heti piti päästä jo kauppoja katsomaan, joten käväisimme ihanassa Disney storessa! Minun ja Riikan unelmakauppa. Ostin semmoisen älyttömän suloisen Aku Ankka paidan. Kävimme myös pikaisesti kierrähtämässä suuuuuuressa lelukaupassa, vissiinkin siinä olisi ollut viisi kerrosta(?) mutta me ehdimme katsoa vain ensimmäisen, kun kauppa laitettiin jo kiinni.
Sitten suunnistimmekin itsemme Lontoon metroihin ja sieltä reittimme johti Canada Wateriin, jossa meidän 'hotellimme' sijaitsi. Itseasiassa se oli Lontoon Suomalainen kirkko, jossa yövyimme. Mutta ihan oma pieni huone meillä oli, jossa saimme nukkua hetken. Hyvät aamupalat siellä oli ja muutenkin ihan kelpo paikka. Eikä ollut kallis, joten seuraavan kerrankin kun Lontoosen nokkani suunnistan, aion yöpyä siellä jos vain voin.
Seuraavana aamuna suunnistimme sitten aamupalalta suoraan Baker Streetille, koska meinasimme ensin mennä Madame Tussaudsin vahakabinettiin. Jono silloin sinne oli kyllä vielä niin pitkä, ettemme viitsineet tuhlata aikaa siihen. Jutustelimme sitten erään lipunmyyjänaisen kanssa ja hän myi liput London Eyehin, jonne olimmekin menossa. Tuo nainen kehui minun Lego -korvakorujani (joista toinen hävisi loppujen lopuksi matkallamme..)
London Eyesiin (miten tuo taipuisi? O.O) matkustimme milläs muullakaan kuin kaksikerroksellisella punaisella bussilla. Tietenkin yläkerrassa sujui meidän matkamme! Kävelimme sellaisen puiston läpi, jossa oli katutaitelijoita. Olivat mukavia, etenkin se Charlie Chaplin. Hassu mies. Lopulta pitkän jonotuksen päätyttyä pääsimme London Eyen 'matkustamoon'. Siellä sitten katselimme maisemia ja ihastelimme hienoa säätä, joka meille oli siunattu matkaan! Hellettä oli, mutta ei se haitannut.
Maailmanpyörän jälkeen lähdimme takaisin kohti Baker Streettiä ja Madame Tussaudsia. Oli hyvä ajoitus, sillä pääsimme ilman jonottamista suoraan sinne sisään! Oli muuten aivan mahtava paikka. Ei ole turhaan kehuttu, ainakin me neljä saimme aikaamme siellä vietettyä tovin jos toisenkin. Käväisimme moikkaamassa Big Brotherin päiväkirjahuonetta, jossa meno oli aika hulvatonta. Jouduimme esiintymään ja tekemään ties mitä, jotta pääsimme lopulta pois. Mutta hauskaa oli, mukaan tietenkin tarttui sitten DVD meidän toilailuistamme huoneessa.
Tussaudsin jälkeen lähdimme kohti Primarkkia, tuota halpojen vaatteiden mekkaa. Itselleni ei vaatteita sieltä tarttunut mukaan, sillä siellä oli niin paljon ihmisiä, että alkoi melkein ärsyttää. Ostin kuitenkin vyön punnalla, sukkia kahdella punnalla ja aurinkolasit punnalla + muuta pientä punnan tai parin tavaraa. Että sinällään ihan hyvä reissu. Riikan kanssa emme jaksaneet kauaa siis olla, joten lähdimme hieman aikaisemmin kuin Niina ja Tiia. Suuntasimme (tai minä päätin), että menemme Starbucks kahvilaan siksi aikaa. Pääsimmekin sinne ja sain herkkukahvin mukaani. Pienen sähläämisen jälkeen kuitenkin, mutta osasin hienosti puhua englantia, ja minua jopa ymmärrettiin! Olin erittäin ylpeä itsestäni.
Sitten Tiia ja Niina liittyivät seuraamme ja etsimme mäkkärin, jossa syödä. Aikaahan ei ollut tuhlattavaksi. Lopulta sekin löytyi, söimme ja tajusimme, ettei siellä ollut vessaa. Seuraavat hetket kuluikin vessan metsästyksessä. Miten noin isosta kaupungista ei löydy vessoja? En tajua. No päädyimme Trafalkarille (miten lie kirjotetaan) ja siellä oli vessat. Jee! Sitten ilta olikin jo pitkällä, mutta jatkoimme matkaa hetken lepotauon jälkeen. Kävimme vielä China townissa, joissakin putiikeissa ja muuten vain kävelimme ympäriinsä. Kyllä loppuajalta jalat huusivat hallelujaa! Onneksi ei rakkoja sentään tullut. Sain vielä ostettua Kampus Greekin ensimmäisen tuotantokauden jaksoja ja tuliaisia kotiin, joten ei huonoja paikkoja siis.
Lopulta matkasimme takaisin kirkolle ja nukkumaan. Sillä meillähän oli aikainen lähtö. 3.30 piti olla minibussipaikalla. No olimme aiemmin illasta soittanut minicapin meille siihen kirkolle. Sitäpä ei näkynyt sovittuun aikaan. Tuli pieni paniikki. Soitimme sinne ja kysyimme, missä kyyti, luvattiin lähettää uusi. Pian se meidän oikea kuski tulikin ja hurjasti se kaahaili, jotta ehdimme bussille. Ja hyvin ehdimmekin! Mukava kuski oli ja sai taas höpötellä englanniksi juttuja. Sitten matkasimmekin lentokentälle ja sieltä kotoSuomeen.
Tässä tällainen pikapikapika tilitys matkasta. Meillä oli siis tosiaan yksi kokonainen päivä aikaa olla siellä. Muuten oli puolikkaita. Joten hinku takaisin on kova, ja kyllä noilla hinnoilla sinne mennäänkin. Ihan varmasti. Mutta ei ihan ehkä heti kuitenkaan.
Kuvia tuli huomattavasti enemmän, tietenkin kaikkein 'edustavimmat' vain tähän laitoin. Paljon on kuvia vahakabinetista ja maisemista. Heh.
Sain Lansulta haasteen, joka on muuten hankala! Asiahan menee siis näin: List 5 good-looking men and tag 5 friends to do the same. Ensiksi voin sanoa, ettei kohta tulevilla ole mitään järjestystä, ne ovat vain viis hyvännäköistä miestä mielestäni. Toiseksi tämäkin saattaa muuttua päivittäin, siis kuka on milloinkin söpö. Kolmanneksi tiedän tästä tosielämästä paaaaljon hyvännäköisiä kavereita, muttei mulla tietenkään niitten kuvia ole :'D Olen vain sattunut ohimennen kaupungilla tmv näkemään. Hah. Mutta sitten asiaan.
1. Ola Svensson, itseasiassa aika lailla uusi löytö :'D Katselin tuossa joskus kun tuli Ruotsin Euroviisukarsintoja ja tämä kaveri siellä pomppi lavalla laulamassa, se oli kyllä rakkautta ensisilmäyksellä. On muuten aika hyvä laulajakin siis. Tykkäilen, sopivan keväistä poppimusaa. Nuo hiukset on ihanat!
2. Chace Crawford, tuo on vaan niin söpö. Niin ja mieluummin näitä vähän ns. miehekkäämpiä kuvia katsellaan, ei niitä missä se on pieni ja siloposkinen poika. Parransänki se olla pitää, tai jotain sellaista. Niin ja nuo siniset silmät on kivat kanssa.
3. Jude Law, oliskohan ollut The Holiday leffa, kun ekan kerran kiinnitin huomiota tähän mieheen? On muuten ihana leffa, voin katsoa sen yhä uudestaa ja uudestaan. Mutta niin, tuo on kyllä söpö kaveri. Hyvä näyttelijäkin on. Komea kun mikä.
4. Mikko Leppilampi, pitääkö tästä jotain vielä sanoa? Kerrassaan hyvännäköinen suomalainen näyttelijä. Kyllä tykkään. Olisin muuten voinut tehdä viisi hyvännäköistä suomalaista ja viisi hyvännäköistä ulkomaalaista miestä jutun, mutta teen nyt näin. On muuten vaikeaa vain valita viisi. Mutta Mikko pääsi nyt niihin viiteen.
5. Kalle Lindroth, toinen suomalainen pääsi vielä listalleni. Tähän olisin voinut laittaa myös Zac Efronin, joka muuten komistaa kotona vessan ovea :'D Ihmettelen miksi kukaan muu kuin minä ei käytä sitä vessaa O.O Mutta Kalle nyt pääsi tähän, vaikuttaa niin mukavalta ja rennolta muutekin. Niin ja kuolasin Kallea aina kun kävin katsomassa Spring Awakeningiä Helsinkin kaupunginteatterissa. Kävin siis kaksi kertaa katsomassa tuon näytöksen. Tykkäsin : D, oli pelottava kun istuttiin stagepaikoilla toisella kertaa, niin Kalle tuijotti yhdessä välissä meitä. Mutta niin ihanaa silti. *ihkutusta*
Tosiaan lisääkin löytyisi, Johnny Depp, Zac Efron, Orlando Bloom jne jne. Lista varmaan jatkuisi pitkään, harvemmin ainakaan julkisuudessa edes kovin ei-komeita on olemassakaan. Joten voisin melkein kaikki vaikka tähänkin listata. Ja jos olisi pitänyt listata kiinnostavimpia, niin sitten olisi Jarkko Martikaiset ja Samuli Putrot tässä, mutta ehkä en niitä komeimpiin laittaisi. Vaikka hekin ovat kyllä hyvännäköisiä minun silmiini omalla tavallaan. Onkohan tuossa nyt juuri ne keitä halusin? No tämän päivän lista on tuo, huomenna tosiaan voisi olla eri :D
Olen toki todennut tämän jo aikoja sitten, mutta eilen kuunnellessani ennen nukkumaanmenoa soi vielä iPodistani ylläoleva kappale. Asiaa koko teksti täynnä ja itseasiassa allekirjoitan joka sanan. Viisas mies ja hieno biisi. Tosin minusta koko Putron levy on täynnä hienoja biisejä, eroaa mukavasti siitä tavallisesta Zen Cafésta, mikä myöskin on kyllä hyvää musiikkia. Samuli Putro on siis hieno mies, erittäin mukavakin, mitä joskus muutaman sanan on ehtinyt keikan tmv jälkeen vaihtaa. Mahtava musiikintekijä, ei minulla muuta. Pakko oli vain päästä laittamaan nyt tämä biisi, sillä minusta se on hieno musiikillisesti, mutta myös lyriikaltaan. (Ja taustoissa hyräilee lisää suosikkejani, nimittäin toinen hieno mies Jarkko Martikainen)
Alla vielä Uskon että lyriikat, kaikki on siis copyright Samuli Putro.
Uskon että yksityisautoilu ei päde
ja joukkoliikenne on ratkaisu
Uskon ettei ydinvoimaa tarvittaisi lisää
ja turkikseen en pukeudu
Uskon että eläinkokeet voisi lopettaa
ja kauneusleikkausta ei tarvitse
Uskon että sukupuolirajoja ei ole
ja adoptio-oikeus kaikille
Uskon että jalkamiinat poistettava olis
ja Suomi voisi osallistua
Uskon ettei naisiamme pakolaiset veisi
vaikka niitä tulis miljoona
Uskon että ihmiskauppa kitkettävä olis
ja lapsityö ei hyväksyntää saa
Uskon ettei mies ole luomakunnan kruunu
vaikka vaimoansa alistaa
Toisaalta mä uskon että ihminen on paha
ja perisynti elää lihassa
Pyrkimystä oikeuteen ja pyrkimystä hyvään
vois silti pitää lähtökohtana
On aika paljon asioita, joita en tajua. Kaikkien kertomiseen menisi ikuisuun, joten pitäydytään niissä muutamassa hieman suuremmassa asiassa jota en yksinkertaisesti osaa sisäistää, en sitten millään. Mitä tällaiset asiat sitten voivat olla? Listataanpa niitä muutama:
1. Tupakointi autossa
Niin, en vain voi ymmärtää tätä? Mikä idea on polttaa autossa? Eikö sitä jaksa pysäyttää autoa ja asua ulos tupakoimaan, miksi ylipäätänsä autoihin tehdään se tupakan sytytin? Voisiko joku selventää tätä asiaa minulle. Eikö se auto vain 'pilaannu' siitä, kaikki kankaat sun muut rupee haisemaan tupakalle ja muutenkin se savu ja nikotiini tarttuu kaikkialle. Eihän sitä autoa saa sitten myytyä enää kunnon hinnalla, vai saako? No silti, luulisi ettei paljoa vaivaa vaatisi nousta autosta ulos hetkeksi. Tämä tuli mieleeni, kun bussissa matkustaessani huomasin ikkunasta aina autoissaan polttavia ihmisiä. Okei, en tajua koko tupakointia, mutta siihen nyt on fysiologisetkin selitykset, joten syytetään sitten niitä. Silti ne ei selitä tuota miksi pitää polttaa autossa.
2. Tupakointi sisällä, KOTONA
Toinen tupakointiin liittyvä asia, mutten jaksanut sisällyttää samaan kohtaan. Nimittäin miksi pitää polttaa sisällä? Miksei voi mennä pihalle, ja vaikka asuisi kerrostalossa ilman parveketta, luulisi sen verran riittävän kuntoa, että jaksaisi kävellä portaat alas. Tämähän taas pilaa kodin ihanalla tuoksullaan ja värillään. Meillä mummolassa on yhden huoneen seinät ja lampun jalat ihan keltaisia, kun siellä joskus poltettiin sisällä. Ei mitään erityisen kaunista katsottavaa. Lisäksi siinä sitten aiheuttaa passiivista tupakointia muille asukkaille, jos niitä on. En tajua.
3. Kiittämättä jättäminen
Miksei ihmiset kiitä? Joissakin asioissa kyllä, mutta olen huomannut esimerkiksi sen, että monet eivät kiitä linja-autosta lähtiessään. Minulle se on automaattista, kiittää kuskia jo oven avaamisesta, mutta myös kyydistä. Itse pyrin aina kiittämään matkasta, mutta useimmin näen bussilla kulkiessani vain ihmisiä, jotka eivät kiitä. Miksi? Sitten tapaa ihmisiä, jotka eivät kiitä kaupasta lähtiessään, kun ovat ostaneet jotakin. Kyllä minä kiitän, kun myyjä antaa kuitin ja/tai pussin, jossa ostokset ovat. En tajua. Kiitos ei ole vaikea asia sanoa ja sillä saa toisellekin paremman mielen, etenkin varmaan on kiva kuulla kiitosta työstään, eikö vain?
4. Vessanpönttöjen tukkiminen tahallaan
En tajua! Oikeasti, tänään kävin yhdessä yleisessä vessassa ja joku neropatti oli kaikkiin pönttöihin tunkenut hirveän kasan paperia. Mikä idea? Saako siitä jotain häröä tyydytystä? Miksi pitää aiheuttaa tuollaista kiusaa. Tätä olen nähnyt myös esimerkiksi lukiossa tapahtuvan. Mikä saa vielä lukioikäisenkin tunkemaan pöntön täyteen paperia, niin ettei sitä voi vetää edes? Selventäkää minulle kiitos.
Juu, tässä nyt muutama. Lisäksi voisin mainita ihmetykseni, kun ovia ei pidetä aina auki, vaikka nähdään, että joku tulee perässä. Miksi? Sitten minusta oli hassua, kun maksoin vessaan pääsyn poletilla. Siinä sitten vanhempi rouva oli juuri etsinyt euroa, muttei löytänyt. Hän kysyi: "Pääsenkö samalla sisään, kun ei ole oikean kokoista rahaa?". Toki tuo oli kohteliasta, mutta tottakai minusta automaattisesti tuollaseissa tilanteessa samaa oven avausta saa hyödyntää. Minusta muutenkin on kiva pitää maksullisen vessan ovea auki, jos joku on juuri tulossa. Miksi vessojen pitää edes esim. matkakeskuksessa maksaa? Ymmärrän jotkut kaupungin vessat muuten, nehän vain liattaisiin. (Miksi muuten?) Mutta voisi matkakeskuksessa olla ilmaiset..
Nyt taas pitkästä aikaa päivittelen. Yksi syy päivitysten vähenemiseen on se, että minulla alkoi se paljon odottamani valmennuskurssi lääkistä varten. Ihan mahtava kurssi kyllä on ollut, vaikka neljä kertaa vasta ollaan oltu. Viikko sitten lauantaina se alkoi Jyväskylässä. Asustelen erään ihanan ihmisen yläkerrassa ja siitä pääsee bussilla hyvin keskustaan.
Itse kurssin alussa tutustuin heti kahteen mukavaan ihmiseen, kurssin edetessä myös muihin kurssilaisiin on vähän päässyt tutustumaan. Pahimmat pelkoni siitä, että en saisi yhtään kaveria tänä kahden kuukauden aikana varisi siis heti sen kurssipaikan pihalla pois. Nimittäin en päässyt edes sisälle, kun näihin kahteen tutustuin. Hih.
Muuten kurssilla on ollut kivaa, jopa ymmärrän fysiikkaa vielä! Katsotaan sitten asioiden vaikeutuessa, mutta eiköhän se mene. Opettaja on mukava ainakin ja osaa asiansa. Biologia (tai siis ihmisen fysiologia ja anatomia) on myös erittäin mielenkiintoista. Vaikeimmista asioista ollaan omasta mielestäni aloitettu ja kohta päästään oikeasti kiinnostavaan asiaan. Esim. hermostoon ja aistitoimintoihin. Tuo bilsan opettajakin on mahtava tyyppi, tykkään. Kemiaa vielä ei ole ollut, mutta odotan sitäkin innolla. Myös ihanaa kurssikirjaa Galenosta olen saanut jo hyvin luettua, joten eiköhän se siitä. Ainakin parhaani teen, vaikka ekalla kertaa en pääsisikään sisälle lääkikseen (mikä on hyvin todennäköistä, sanottiin jo kurssin alussa, onneksi on takuukurssi)
Niin hain muuten kouluihin! Kuuteen kouluun. Kolme yliopistoa ja kolme AMK:kia, toivottavasti edes jonnekkin pääsisin. Pidätte sitten peukkuja, kun pääsykoeajat alkavat, vai mitä?
Mutta niin. Pakko kertoa tuosta torstain matkasta kotiin viettämään pääsiäislomaa. Oli nimittäin kyllä aika seikkailu. Nimittäin olin vienyt tavarani matkakeskuksen säilytykseen, sillä lähdin suoraan kurssikerran loputtua junalla kotiin. No kun sitten yhdeksän aikaan menin illasta hakemaan tavaroita niin kappas, paikka olikin mennyt aikaisemmin kiinni! Tavarat siis olivat ihan oikeasti lukkojen takana. Kävin sitten siinä auki olevan Ärrän luona kysymässä apua. Onneksi ihana myyjä alkoi auttamaan ja antoi ensiksi numeron, johon yritin soittaa. No se ei ollut toiminnassa. Sitten tämä myyjä koitti itse soittaa vartiointiliikkeeseen, että voisiko sieltä joku tulla apuun. Samassa kaksi vartijaa pamahtikin juuri siihen Ärrälle! Ei johtunut puhelinsoitosta vielä, koska myyjä sanoi puhelimeen, että nyt just tulikin pari vartijaa.
Nää vartijat sitten auttoi mut sinne sisälle. Nuorempi vartijamies vei mut jotain ihme kautta ja pääsin hakemaan tavarani säilöstä. Ihania auttavaisia ihmisiä kyllä! Vähän ne mulle naureskeli, mutta mäkin nauroin omalle sähläämiselle. Sitten kiltisti kiittelin vartijamiestä, joka pelasti mut ensimmäisestä pinteestä.
Sitten juna olikin myöhässä puol tuntia. Laiturilla odottelin ja mietin, että mites se mun vaihtoyhteys sitten? Nimittäin vika juna olis se vaihto sitten sinä päivänä. Junaan päästessä konnari sitten oli onneksi mukava ja alko selvittää asiaa. Kuulema olisin saanut taksin, jos juna ei olisi odottanut. Joten olin selvinnyt seuraavasta pulmasta. Oli muuten mahtavat konnarit pendolinossa! Tosi mukavia, etenkin se yks herra. Jäi höpöttelemään ja oli tosi hauska ja rento, kun selitti keskuspuhelimesta et miks ollaan myöhässä jne. Nauroin vaan itsekseni, kun se jutteli. Sitten se vielä tuli juttelemaan munkin kanssa, kun odotin jo oven edessä, että pääsisin junasta juoksemaan toiseen junaan. Kiitos siis VR:n ihanille konduktööreille! Piristitte päivää entisestään.
Lopulta juoksin sitten vaihtojunaan, joka odotti. Konnarit siellä odottivat laiturilla meitä KOLMEA, jotka siihen junaan tuli. Ihana tervetulokuoro oli vastassa, pisti naurattamaan. Sitten todettiin, kun olin menossa lähimpään vaunuun, ettei siihen kannattanut mennä, oli kuulema oksennus siellä. Hyvää palvelua siis. Lopulta päästiin taas liikkeelle, mutta sekin juna sitten pysähtyi ja myöhästyi taas lisää. Junassa oli nimittäin huonossa kunnossa ollut nuori henkilö ja yritettin saada kuulema poliisia hakemaan sitä asemalta, no ei siihen aikaan poliiseja ollut pikkukylällä missä pysähdyttiin, joten lopulta matkaa jatkettiin tämän huonossa kunnossa (kovassa humalassa) olevan kanssa ja poliisit odottivat pääteasemalla. Onneks tässäkin junassa konnarit oli mukavia ja infosivat mulle asiasta (olin yksin siinä vaunussa :'D). Minä en siis VR:stä valita, vaikka vähän myöhässä oltiinkin. Ei haitannut, koska konnarit oli asiansa osaavia ja mulla oli mukavaa.
Oli siis aika seikkailu, mutta pääsin kotiin. Mutta näin siis tällä kertaa. Opiskelu valmennuskurssilla jatkuu taas tiistaina ja sitten saa ahertaa. Onneksi tykkään kovasti tästä opiskelusta!
Tosiaan eilen tähän aikaan olin vielä Tavastialla huutamassa ääntäni käheäksi ja tanssiessa hyvän musiikin tahdissa. Ihan mieletön keikka oli ja keikkaseura! Heti päästiin sisään ja paikat oli jo aluksi hyvät, mutta keikan edetessä ne paranivat. Sillä lopulta olimme aivan eturivissä aidan vierellä. Jotenkin sitä vain valui eteenpäin kokoajan! Ajattelin pistää pientä kuvakertomusta tähän nyt. Sillä kuvia kertyi 101 ja videoita 12, joten mukavasti sai kuvia. Ja kaikki suht'hyvälaatuisia, sillä paikka oli niin hyvä.
Matkasimme ystäväni autolla. Meitä oli siis neljä ystävystä. Minä, Niina x2 ja Riikka. Toisen Niinan kanssa istuimme takana ja leikimme vähän kameroilla, emmekö näytäkkin hehkeiltä ja edustavilta?
Pitihän sitä ottaa kuvaa motariltakin. Tässä samalla luin myös biologiaa. Oli kiva sää, nyt on kevät tulossa ja sitä onkin odoteltu.
Pieni mutka tehtiin matkassa, kun käväisimme hakemassa kuskimme isovanhemmilta avaimen, jolla saisimme Helsingissä auton turvalliseen parkkiin. Saimme syödäksemme välipalaa tuolla pysähdyksellä ja sitten jatkoimme hyvin sujunutta matkaa eteenpäin. Tässä vaiheessa ei enää tehnyt mieli lukea biologiaa, piti katsella maisemia ja fiilistellä.
Sitten matkasimme auton parkkeerattua ratikalla keskustaan ja kamppiin. Kävimme syömässä pitsat, jotta jaksaisi sitten bailata keikalla. En muistanut ottaa kuvia tässä vaiheessa, kun se pitsa oli niin herkullista. Sitten syötyämme menimmekin jo keikkajonoon, joka ei oikeastaan ollut edes pitkä.
Pääsimme piakkoin sisälle ja hyville paikoille heti aluksi. Reilu puolitoista tuntia piti melkein odotella kuitenkin vielä keikan alkua. Viihdytimme itseämme ottamalla yhteiskuvia ja kuvia noista hienoista plektrakylteistä. Väkeä alkoi vähitellen kertymään myös meidän taaksemme.
Sitten se keikka alkoi! Aika hyvin jätkät kyllä vetivät, yleisö oli ihan liekeissä. Oli hauskaa kun nuo katsoivat heitä kuvaaviin kameroihin ja muutenkin ottivat yleisön huomioon. Käsiä pääsi lääppimään ja monta pyyhettä he heittivät lavalta. Niin ja kuskimme Ninnin kännykkä otettiin lavalle! Ninni oli videokuvaamassa pätkää ja sitten Digger vain otti kännykän lavalle. Kaveri kuvasi muita bändiläisiä ja palautti sitten kännykän takaisin omistajalleen. Hieno video tuli siis.
Tässä vaiheessa en vielä ollut ihan eturivissä, mutta siinä lähellä. Olin eksynyt porukasta hieman erisuuntaan, joten aloin julman siirtymisen lähemmäksi. Aina biisin välissä ja aikana hivuttauduin lähemmäksi ystäviäni. Hyvin se toimi. Eikä kukaan valittanut mitään. Olin aika ovela.
Hih, sitten ne jossain välissä lauloi kaikki yhdessä a capellana! Oli ihan hienon kuulloista, muttei kyllä vetänyt mitään vertoja oikeille a capella yhtyeille. Mutta hienon kuuloista silti oli.
Lopuksi olinkin päässyt ihan eturiviin ja seurani luokse. Kuvia tuli otettua vähemmän kyllä ihan edessä, enemmän videoa on tältä ajalta. Yhdessä videossa Digger katsoo suoraan kameraan ja tunkee naamaansa siihen. Pääsin kättelemään myös osittain noita, kun ne käsiään taas yleisön luo tunkivat lavalta. Jee!
Oli kyllä keikka, kaksi tuntia The Baseballsit soittivat putkeen ja kyllä se jaloissa alkoi tuntumaan, kun pomppi ja tanssi. Ja ääni melkein lähti kun huusi kokoajan ja lauloi mukana. Ja nuo huudattivat paljon myös yleisöä! Hienon kuuloista kyllä oli, kun kaikki olivat mukana.
T. Pilvi
Ps. Lähinnä randomilla laitoin noita keikalta otettuja kuvia, niitä oli niin paljon :'D
Eilen olin tosiaan kuuntelemassa Ismo Alanko Teholla –keikkaa Finlandia klubilla. Varsin mahtava oli keikka taasen kertaalleen Alangolta ja Teholta! Saavuimme keikkapaikalle joskus yhdeksän jälkeen, sillä keikan oli tarkoitus alkaa kello 21.30. Väkeä ei vielä ollut paljon (paitsi sikakarsinan puolella, haha) ja pääsin siis aikalailla eturiviin, tai voisi kai tuota jo sanoa eturiviksi.
Kuitenkin kävin ensiksi ostamassa kokoelmiini uuden fanipaidan. Näitä paitoja ei enää tehdä uusia ja myynnissä olivat viimeiset kappaleet, onneksi oli minulle vielä paita jäljellä. 20€ maksoin ja sain hienon paidan Ismon naamavärkillä ja selässä lukee yksinkertaisesti ”Ismo Alanko Teholla” ihanan yksinkertainen paita, joten tykkään.
Keikka alkoi ajallaan ja Ismo ja Teho olivat liekeissä heti. Väkeä alkoi kertymään myös esiintymislavan läheisyyteen ja oli pakko pitää paikastaan huolta, onneksi eturiviin oli vaikea kenenkään enää tunkea. Muutama ärsyttävä humalainen oli läheisyydessä, mutta eivät he hirveästi onneksi häirinneet. Ja Ismoa kuunnellessa unohtui kaikki ympäristöstä.
Jätkät soittivat niin vanhoja klassikkoja, kuin uusimpien levyjen tuotoksia. Oli Ismon vanhaa tuotantoa ja sitten tuota Teholla tuotantoakin. Itse olin erittäin iloinen, että enemmän oli setti keskittynyt kuitenkin vanhaan, uudelta levyltä ei soitettu hirveästi biisejä. Oli niitä tiettyjä, joita odottikin. Mutta petyin kun ei Friikkaan –biisiä ollut! Sitä olisin uudelta levyltä toivonut soitettavan. Vanhojen klassikoiden joukossa oli muun muassa Rakas, rämä elämä, Kun Suomi putos puusta, Levottomat jalat, Peltirumpu, Aina nälkä, Kanoottilaulu ja Emil Zatopek. Edelliseltä levyltä soitettiin yksi minun suosikeista nimittäin Puupää. Lisäksi tuli myös muun muassa Räkäistä ja tarttuvaa (otsikossakin pätkä biisistä) ja seitsemän päivää.
Koko setti vedettiin lähestulkoon putkeen! Välispiikkejä ei juurikaan ollut, vaan biisi alkoi heti toisensa perään. Muutama hengähdystauko pidettiin ja sitten taas täysillä soittamaan. Harvoin olen ollut noin tiuhatahtisessa konsertissa. Sen kyllä huomasikin, sillä Teho valui hikeä ja kaverin paita oli kauttaaltaan hiestä märkä, samoin Ismo lauloi hikipäissään.
Hieno keikka kerrassaan, Ismo Teholla ei kyllä koskaan petä. Haha, vaikka olenkin kerran vasta ollut heitä aikaisemmin kuuntelemassa. Kaksi kertaa he tulivat encoret vetämään, sillä seuraavaksi kuulemma on kahden viikon keikkatauko, joten nuoret miehet jaksoivat vetää ylimääräisiä kappaleita enemmän nyt.
Nimittäin lukio. Vielä muutamat kirjoitukset ja sitten se on kunnolla ohi, nyt on jo kaikki kurssit käyty. Niitä kertyikin huimat 81! No okei, 5 kurssia on opintojen ohjausta, kiitos sen että olin sekä tutor että oppilaskunnanhallituksen jäsen. Mutta oli kivaa!
Viimeiset viikot koulussa meni lähinnä abinäytelmää harjoitellessa, mutta niissä harjoituksissa olikin kivaa. Sai nauraa kyllä ihan kunnolla, kun sooloiltiin ja improvisoitiin keskenämme. Sillä näytelmähän oli opettajien BB-talo. Itse näyttelin kemian opettajaamme, hih.
No potkiaisissa keskiviikkona oli aika mahtavaa, hienot potkimiset olivat nuo kakkoset meille järjestäneet. Oli talenttishow:ta ja vankilasta pakoa. Niin mehän olimme siis pahiksia teemaltamme ja itse olin Leijonakuninkaasta Scar! Osallistuin tuohon Talenttiin, ryhmämme nimi oli Poskisolistit, kiitos ruotsinopettajamme idean. Soitimme siis poskiamme, tai siis minä pidin mikkiä koska en voinut poskia soittaa puvun takia. Muut soittivat poskiaan. Meillä on kivoja opettajia kyllä lukiossa, tulee ikävä. Parhaat maikat ikinä mitä on ollut, niin rentoja ja huumorintajuisia ettei varmasti muualta löydy enää yhtä hyviä! Kiitokset siis opettajille meidän kestämisestämme.
Torstaina olikin sitten penkkarit. Olipa muuten paras päivä koko lukio aikana! Päihitti jopa vanhojentanssit. Ekaksi meillä oli abishow, jossa esitettiin tuo abinäytelmä. Se meni muuten yllättävän täydellisesti ollakseen melkein kokonaan improvisoitu näytelmä. Oli meillä muutakin ohjelmaa näytelmän lisäksi. Nimittäin Tuntemattomat, jossa meidän abien ryhmänohjaajat joutuivat tunnistamaan omia luokkalaisiaan väittämien perusteella. Hyvin meni nekin, paljonpa opettajat meistä oppivat kolmessa vuodessa. Sitten oli palkintojen jakoa kakkosille/ykkösille ja minun vetämä Putous-ohjelma. Pistettiin opettajat tanssimaan improvisaationa omalla tyylillään ja pitämään esitelmää aiheesta, joka ei kuulunut opettajan aihepiiriin. Äidinkielenopettaja puhui alkuaineista, kun taas fysiikan opettaja kertoi äidinkielen kielioppisäännöistä. Ruotsin maikka höpötti talvisodasta ja kemian opettaja mielenterveyshäiriöistä. Voin kyllä kertoa, että nauraa sai. Lopuksi vielä lahjat ryhmänohjaajille ja sitten oli hieno show vedetty. Opettajat kehuivat meidän abishowta parhaaksi pitkään aikaan, melkoinen kunnia! Oltiin siis aika hyviä hei!
Sitten olikin penkkariajelu. Mahtava fiilis olla siellä rekanlavalla, katsoa kuinka lapset huusivat karkkia ja tekivät mitä vain saadakseen niitä. Mun puvusta tykättiin, olin aika otettu. Eikä mulla tullut siellä ajelulla edes kylmä, muilla tuli. Kantsi valita Scar, kun mun päähine piti tuulen poissa ja puvun alle mahtu paljon vaatetta. Se fiilis kun rekka ajo ensimmäiseen paikkaan oli melkoinen, tätä päivää oli pienestä pitäen odotettu. Hauskaa siellä lavalla kanssa oli! Mahtava päivä.
Näin on siis lukion oppimäärä suoritettu ja uudet tuulet kohta puhaltavat. Nimittäin ensi kuun 26 päivä meitsi muuttaa väliaikaisesti Jyväskylään! Valmennuskurssille meen, lääkikseen olisi päästävä (ainakin joskus eli toivottavasti kurssista on edes jotain apua!) En malta odottaa tuotakaan juttua. Kaksi kuukautta Jyväskylässä. Hih.
"En tarvitse mitään niin paljon, kuin hunajaa..." sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua "...paitsi ystäviä.." Ystävyys on sitä kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystäväänsä. Silloin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti niin, että kaikki rypytkin siliävät. - Nalle Puh
Tiesittekö tämän: Ystävänpäivä on päivä, jota vietetään 14. helmikuuta. Suomessa ystävänpäivää on vietetty 1980-luvulta lähtien, eli melko tuore juhlapäivä vielä tämä. Kalenteriinkin päivä ilmestyi vasta 1987! Suomessa ystävänpäivää vietetään enemmänkin nimensä mukaisesti ystävien muistamiseen, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa juhlapäivä on enemminkin rakastavaisten päivä. Monilla yläasteilla ystävänpäivää juhlitaan halipäivän merkeissä, eli halataan toisia ja kerätään sitten nimiä omaan pahvisydämeen. Tämäkin tapa jää usein pois lukioon ja ammattikouluun mentäessä, mikä on toisaalta harmi. Meidän lukiossamme päivää vietettiin vuosi sitten, mutta enää ei niin monet halaillut, mitä nuorempana tuli halailtua. Harmillista sinänsä.
Mutta mitä minusta ystävänpäivä on? Minusta se on päivä muiden joukossa, päivä jolloin toivotellaan ehkä ystävänpäivät muille ja syödään yksi ystävänpäiväleivos. Ei, en ole kylmä, sillä minusta ystävänpäivä on oikeasti joka päivä! Miksi vain yhtenä kalenteriin merkittynä päivänä pitäisi rakkaitaan muistaa? Eikö heitä pitäisi muistaa useamminkin? Kyllä minusta!
Ehkä ystävänpäivä tulee joskus merkitsemään enemmän, sitten kun ei näe vanhoja ystäviään enää joka päivä koulussa. Ehkä sitten tulee enemmän tehtyä tekoja ystävänpäivän alla? Tai sitten ei, ainakin toivottavasti. Ehkä ystävänpäivä tulee merkitsemään enemmän jos on esimerkiksi parisuhteessa? Tai sitten ei, sillä edelleenkin minusta pitäisi päteä tuo aiempi kappale, se että tämä ihana pinkin täytteinen, siirappia ja sokeria täynnä oleva päivä pitäisi olla joka päivä, ei vain kerran vuodessa!
Tasan vuosi sitten lauantaina, kun oli ystävänpäivä, vietettiin isoveljeni häitä. Siinä oli kyllä kunnon ystävänpäivää kerrakseen, monen vuoden edestä. Minusta aika hauska idea on mennä naimisiin ystävänpäivänä, sopii teemaan hyvin.
Ystävänpäivän lähellä on yksi hyvä puoli! Nimittäin se, että silloin usein on tarjouksia: ”kaksi yhden hinnalla” tai vastaavaa. Esimerkiksi ystävänpäivän kunniaksi meidän jumppaan saa ilmaiseksi ottaa jonkun mukaan ensi keskiviikkona, harmi vain etten juuri tänä päivänä jumppaan kyllä pääse. Finnkinossa on myös ystävänpäivän kunniaksi ollut tarjous, jossa kaksi leffalippua saa 19.90 hintaan ja pakettiin sisältyy vielä isot popparit ja kaksi juomaa. Siinä vasta ideaa ja hyvä tarjous.
Siirappinen, vaahtokarkkinen, pinkki, sydämiä ja nalleja täynnä oleva päivä on tietenkin hauska piristys etenkin Suomen talven keskellä, enkä väitä ettenkö pitäisi tavallani ystävänpäivästä. Totta kai! Mutta ideana se ei ole häävi, sillä kuten sanoin: ystävänpäivä on joka päivä!
Ihanaa ystävänpäivää siis vielä näin illasta jokaiselle.
Ps. Ironista sinänsä, en ole saanut yhden yhtä ystävänpäivä toivotusta, enkä kyllä niitä lähettänytkään. Paitsi yleisesti facebookissa toivottelin ja muutamalla foorumilla :'D Netti on tainnut syrjäyttää tekstiviestit jopa.
Pieni tiivistelmä mahtavasta pitkästä viikonlopusta Pyhätunturin hienoissa maisemissa. (28.1-31.1.2010)
Nimittäin tasan viikko sitten olin Pyhällä. Lennettiin Rovaniemelle lentokoneella ja sitten loppumatka kuljettiin bussilla. Perille päästyämme (minä, äiti ja isosisko) menimme heti syömään hyvät pitsat ja sitten saunomaan ja porealtaaseen.
Illalla sitten yhdeksän aikaan alkoi itse Winter Unplugged tapahtuma. Lenni-Kalle Taipale & SVY oli taasen, kuten aina muulloinkin, housebandinä ja hyvin kyllä vetivät! Lavalla nähtiin laulamassa Sakari Kuosmanen, Pave Maijanen ja The Munsons, ja pakko myöntää että hyviä olivat. Itse asiassa kuka tahansa artisti saa Pyhätunturilla väen jammailemaan ja fiiliksiin, koskaan ei ole yleisö jäänyt kylmäksi. Musisointi jatkui pitkälle yötä (johonkin kolmeen asti) ja melkein koko tuon ajan seisoin kuuntelemassa. Jalat siinä vähän välillä kipeytyivät, mutta hienosti sen jaksaa, kun on hyvää musiikkia!
Jäimme vielä valomerkkiin asti baarin puolelle istumaan ja saatiin siskon kanssa nauraa posket kipeiksi, kun muutamat porukat tulivat jututtamaan. Hieman humalaisille miehille on esimerkiksi kiva heittää huulta, kun ne ei aina tajua kettuilua. Mukavia olivat kyllä kaikki, ei siinä mitään. Jatkokutsujakin saatiin, mutta jätettiin käyttämättä ne tältä illalta.
Perjantaina käytiin aamupalalla, mutta heti syömisen jälkeen jatkoimme uniamme, sillä olimme saapuneet nukkumaan vasta neljän maissa. Muuten perjantai kuluikin lähinnä päiväunia nukkuen, jotta jaksaisi sitten vielä taas illan bilettää. Kuitenkin perjantaina oli poreallaskeikka luvassa, joten siellähän piti käydä. Kuinka moni on ollut porealtaalla kuuntelemassa livemusaa? Niinpä. Etenkin kun bändiläiset soittivat naisten uimapuvuissa (kaikki siis olivat miehiä) Ainakin hauskaa oli. Porealtailun jälkeen menimme syömään Ala Carte ravintolaan ja täydellistä ruokaa sieltä sai! Ja ne jälkiruuat, voi että! Itse söin vanilja panna cottaa raparperichili kastikkeella, äiti söi leipäjuustoa lakoilla ja sisko söi jäisiä karpaloita kuumalla kinuskikastikkeella. Slurps.
Perjantaina musiikki alkoi taas soida yhdeksän jälkeen ja samainen jammailu ja juhlinta taas jatkui. Porukkaa oli enemmän kuin torstaina, eli meno vain parani. Esiintyjinä oli edellisiltaisten lisäksi Kristiina Brask ja Jone’s Bros. Pietarinkadun oilers all stars band jatkoi musiikkia porealtaan keikkansa jälkeen myös! Musisointi jatkui samalla lailla kolmeen asti, jonka jälkeen jäimme taas baariin istumaan. Tapasimme mukavan porukan ja nyt lähdimmekin jatkoille. Voin sanoa, että mielenkiintoista oli neljän aikaan yöllä kävellä tunturissa juhlavaatteissa, mutta tulipahan koettua. Lopulta puoli kuusi aamulla palasimme hotellihuoneeseen nukkumaan. Paras ilta kyllä pitkään aikaan, kun sai nauraa, keskustella ja tutustua uusiin ihmisiin!
Lauantai kului (yllätystyllätys) nukkuessa taasen. Paitsi kello viisi päivällä oli ulkoilmakonsertti pakkasessa nuotioiden loimuessa. Pietarinkatulaiset soittivat ja ihmisillä oli hauskaa. Oli mieletön tunnelma kun hengitykset höyrysivät ja oli suuret lumikasat ympärillä. Todella hienoa siis! Juhlat jatkuivat sitten yhdeksältä hotellilla ja samainen meno jatkui. Hengailimme yhden tyypin kanssa, johon olimme porealtaalla vähän tutustunut. Hauska kaveri kyllä oli taas, ei siinä mitään. Uusiin ihmisiin on hienoa tutustua, vaikka nimi kyllä meni vähän ohi. Lavalle astui edellisten artistien lisäksi nyt myös Laura Voutilainen, joka muuten osasi ottaa ihmiset haltuun! Todella hyvä hän on esiintymään ja niin rento, ettei mitään rajaa. Lenni-Kalle Taipale & SVY jamittivat kunnolla ja lavalla kävi esiintymässä Angeleiden Ursula, Kari Väänänen ja Talonpoika Lallikin. Oli rapbattleä Lallin ja Lennin välillä sun muuta häröilyä. Mahtavaa menoa siis kerrassaan! Lauantain jamitteluiden jälkeen ehdimme hetken istua taas baarissa, ennen kun jo valomerkki ilmestyi. Mielenkiintoinen ilta oli kyllä tämäkin, mutta hauska (oliko yllätys?)
Sunnuntaina lähdimme sitten kotia päin taas lentokoneella lennellen ja kotona lopulta oltiin vasta yhdentoista aikaan illalla, kiitos myöhästyneen lentokoneen taas. Mahtava viikonloppu oli ja tässä vain tiivistys kaikesta. Jos kirjoittaisin ihan kaiken ylös, menisi hurjasti tilaa. Joten pääpiirteissään tällainen viikonloppu tällä kertaa. Elokuussa uudestaan Pyhälle! Tuskin maltan odottaa, kun meno tuntuu joka kerta vain paranevan. Niin tämä oli minun kolmas kertani muuten jo Pyhä Unpluggedissa.
Hengittäen: Pilvi
