27. tammikuuta 2013

Hei hei Suomi, mitä kuuluu?

Hei ja terveisiä Floridasta! Tosiaan alkuperäinen tarkoitus oli, että blogittaisin suoraan sieltä. Mutta aina ei mene asiat niikuin suunnitellaan. Nimittäin nettiyhteydet eivät päätä huimanneet ja no oikeastaan sitä aikaakaan ei ollut siellä suuressa maailmassa, vaikka netti olisi pelittänyt. Toinen sitten ongelmista oli se, etten kuvia kuitenkaan olisi saanut mihinkään. Videoita laitettiin matkaseuran eli Riikan kanssa facebookiin ja jotakin ladattiin youtubeen salaisena, että niillä ehkä voin ilahduttaa joskus :D


Mutta ajattelin aloittaa blogitusurakkani nyt. Jaottelin postaukset hieman erilleen ja niitä tippuu toivottavasti tässä lähiaikoina! Aloitetaan nyt aluksi matkalla täältä Amerikkaan. Sitten seuraavassa luvassa Disneyworldpäivät. Sen jälkeen Miamin seikkailut ja sitten Universal Studioseikkailut. Eli semmoset kolme/neljä tän lisäks on luvassa! Kuvia tuli paljon, joten laitan vaan joitakin tänne, etten täytä kaikkea :D Heh.

Eli suuntasin jo edellisenä iltana Tampereelta Espooseen ja Riikalle. No siellä piti käydä nukkumaan, mutta parisen tuntia pyörittyäni sängyssä luovutin yrityksen. Samoin oli Riikkakin tehnyt ja katselimme leffaa. No lopulta me joskus neljän maissa ruvettiin lähtemään aamulla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Siellä vedimme pienet aamupalat ja juoksimme eestaas terminaalissa, kiitos passini toimimattomuuden itsepalvelucheck-inissä. No onneksi asia hoitui lopulta tiskillä ja pääsimme hyvin koneeseen kohti Frankfurttia jossa oli välilasku!

Mmm, kirsikkavettä!
Frankfurtissa odottelua oli luvassa viitisen tuntia ja tuska oli kyllä. Koska  se kenttä on kuraa! Siellä ei ole ilmaista nettiä kuin puoli tuntia. No se ei paljon viidessä tunnissa lohduta. Ajan lopulta sai kulumaan minä nukkumalla, Riikka Angry Birdsillä. Kävin myön katselemassa kauppoja ja käytiin kahvilla. Mutta kiitos, ilmainen netti olisi hyvä, niinkuin muissakin kentillä on!

No lento lähti vähän myöhässä Orlandoa kohden sitten. Sanotaanko että se lento oli kamala! Pitkä, kuuma, ahdas ja kaikkea! Onneksi oli hieman luksusta luvassa, kun koneessa jaettiin lämpimiä käsipyyhkeitä, tyynyt, viltit ja kuulokkeet. Edessä oli näyttö, josta saattoi katsoa leffoja, tv-sarjoja ja kuunnella musiikkia. Olikohan siellä muistaakseni 55 erilaista ohjelmaa ja leffaa? Eli ajan sai kulumaan nukkumisyritysten lisäksi katselemalla kaikkea :D Lentokoneessa juomaa sai mitä halusi ilmaiseksi niin paljon kuin huvitti, sitten kaksi lämmintä ateriaa ja pientä naposteltavaa. Eli ei nälkä yllättänyt :) Pääsi myös enemmän kävelemään, kun vessat sijaitsivat hauskasti alakerrassa. Eli piti portaat kävellä alas, että pääsi vessaan. Ja onneksi niitäkin oli paljon! Koskaan ei tarvinnut jonottaa että pääsi sinne.

Väsyneennäköiset matkustajat
No pitkän matkustelun jälkeen saavuimme Orlandoon. Siellä pikkumetro kuljetti portilta terminaaliin. Höpöttelimme tullisedän kanssa, joka antoi vinkkejä ekakertalaisturisteille eli meille ja löysimme nopeasti myös taksille. Taksi kiidätti meidät hotellille, jossa menimme melkein heti nukkumaan. Olimmehan valvonut melkein 36h! Hotellihuone oli siisti ja iso ja hotelli myös. Mitäpä muuta voi Disneyn hotellista edes odottaa ;) Että näin selvisimme itse tarinan alkuun eli Amerikkaan! Seuraavana päivänä oli luvassa sitten itse odotus, eli Magic Kingdom. Siitä lisää seuraavassa jaksossa ~






Hotellimme takapiha ;)
Terkuin Pilviliini

5. tammikuuta 2013

Koska kaikki kiva loppuu aina aikanaan, vai loppuuko?

Ystävii aina ;)
Välillä pitää kääntää sivuja omassa elämänsä päiväkirjassaan, tänään tuli mulla taas yks isompi kappale osittain loppuun ja vaihtui sivu kirjassa. Okei, mitään peruuttamatonta ei tapahtunut, mutta kuitenkin erilaista. Nimittäin meikäläisen yks parhaimmista ystävistä, ihminen jonka kanssa muutin aikoinani Tampereelle, muutti tänään pois ja meidän yhteinen kämppiselämä sai päätöksen kahden vuoden jälkeen.

 

Mutta niin se aika menee, elämä vie jokaista mennessään ja parasta tässä on tietty se, että me Riikan kanssa nähdään kuitenkin ja lähetäänkin ylihuomenna Floridaan! Sieltä on muuten sitten luvassa toivottavasti jotain pientä postausta matkanki päältä.

Myönnän kuitenkin, että outoahan tää on. Ajatella, ettei Riksupoksu enää asukaan mun kanssa, vaikka kaks vuotta asuttii ilman riitoja ja lähinnä vaan aina hauskalla ja naurulla yhessä. Oikeesti, oli niin helppoa. Monet varotteli, et yhessä asuminen parhaan kaverin kanssa pilaa vaan kaiken. No ei meillä! Me varmaan vaan lähennyttiin entisestään :) Ja vaikka on mulla jo uus kämppis (hyvä ja kiva ihminen hänkin ja tunnen hänetkin ennen muuttoa tänne jo), niin silti se on outoo :P Riikka oli se tyyppi, kenen kanssa mä tutustuin Tampereeseen ja kenen kanssa mä opettelin niin sanottua omaa elämää. Joten Riikka, oot rakas ja paras! Kohta huippumatkalle vielä!









Näin se vain elämä kulkee radallaan ja vie eteenpäin vaikka haluaisi joskus pysäyttää ajan. Kukaan sitä vaan ei osaa vielä tehdä ja on pakko tyytyä siihen mitä elämä tuo tullessaan. Nauttia jokaisesta ihanasta hetkestä jotka saa kokea. Ei murehtia tulevasta, olla vaan.

Niin mä tein tänäänkin, murehdin ja haikeilin hetken sitä, et yks sivu käänty. Mutta sitten lähdin kaverin kanssa leffaan (Koskemattomat, ihan loistava! Kannattaa katsoa! Trailerin voin heittää alle) ja sit käytiin syömässä. Oli kivaa. Ja sit tässä kirjoitellessani tiedän, et paljon hyvää on tulossa niin mun ihanan Riikan kanssa, kuin varmasti kaiken muunkin kanssa! Nautitaan hei hetkestä, murehditaan vasta huomenna!

Rakkaudella Pilvi :)

Ps. Vähän vanhempii kuvii, sillo ku ei oltu viel kämppiksii vaan asuttiin vielä kotonamme ;)

Ja vielä Koskemattomat traileri loppuun, katsokaa!

3. tammikuuta 2013

2/2 vuosi 2012


Osa 2 vuodesta 2012




Huipussa Heinäkuussa tein vähän keikkahommii taas lähihoitaja(opiskelija)na, näin kavereita, kävin Semmarikeikoilla huippuseurassa. Olin Nastolassa, kävin päivystämässä tammerfesteillä. Suunniteltiin Herziä. Hengailin Muumimaassa veljeni perheen ja siskoni kanssa. Ja sitten se alkoi. Heinäkuun lopussa. HERZICAMP! Huipuin leiri koko maailmassa. Lisäksi että HC on paras leiri niin tuo muutti paljolti loppuvuottani, koska tutustuin uudestaan huippuystävään (ex-pikkuseeni riparilta vuodelta nakki) ja voi että. Onneksi sain hänet houkuteltua sinne ;)


Elävään Elokuuhun sisältyi toinen Pyhä Unplugged ja siellä vietin aikaani siskon kanssa ja isäkin tuli käymään. Pyhätunturilta sit lähettiin ajelee Lappia vähän ympäri tehden majapaikkamme Leville, jonne iskä jäi kuukaudeksi taas. No sattuipa semmoinen et iskälle koirakin sieltä hommattiin, Juulimus! No sitten tuolta retkeltä palattuani tosiaan tulin takaisin Tampereelle, jonne oli saapunut myös ystäväni Herziltä ja riparilta eli Suke.  Sitten ajeltiin erään ystävämme kyydissä Nasta Ostolaan pidettiin tourinki siellä ja liityin korttelijuhliin illaksi. Tuli nostalgisoiduttua myös Nurmifestareilla piipahtaessa. Sitten palasin Tampereelle. Lähdin sisävesiristeilylle kivassa SPR porukassa, kävin koulua. Elokuu oli huippukuu!


Syksyinen syyskuu alkoi ensiapu 3 kurssilla Nynäsissä. Oli muuten muikea kurssi! Ainakin sai treenattua ja sai uusia kavereita sieltä. Lisäks Juuli tuli isän kanssa morottaa, piipahdettiin kotopuolessa kahvilla kurssin aikana ja muuta kivaa. Kurssin jälkeen sitten harrastin vähän valokuvausta mallipojun kanssa kun hän taas sattui tännepäin ilmestymään seuraksi.  Sitten alkoi työharjottelu, mikä oli ihan kiva vaikkakin työmatka oli aika pitkä. Kävin myös veljellä kummipoikaa moikkaamassa ja oli viimeinen Herzipurku.  Niin ja oli huiput kaverien tuparit kans!


Loskainen lokakuu kului ystävien seurassa, koulussa ja SPR jutuissa. Oli kaverin tupareita (taas!) ja kylpylälilluttelua leiripomojen kera. Syysloma oli kanssa tässä kuussa ja vietin sen porukoilla. Istuttiin iltaa meidän vakioksi muodostuneessa kahvilassa isolla porukalla ja oli Herzicampin halloweenjatkoja.


Mietteliäs marraskuu alkoi taasen toisenlaisella halloweenleirillä, nimittäin nuorille suunnatulla leirillä. Siellä oli vaikka mitä ja menoa!  Kävin kouluttautumassa promoksi myös.  Marraskuussa olin potilaana VPK:laisille ja se oli hubaa! Sitten oli kädentaitomessuja, finnhitsejä joissa päivystin ja kävin kuuntelee ihanaa Antti Tuiskua Kidsrock tapahtumassa. Anttiin muuten törmäsin samana iltana mun vakkari kahvilassaki! Ui! Marraskuuhun sisältyi myös yksi Semmarikeikka taas!


Jouluinen joulukuu alkoi taas uudella kurssilla, nimittäin PPED-kurssilla. Lisäksi oli Semmarikeikka ja Nastolaa.  Oli pikkujouluja. Oli ystäviä. Oli perhettä. Oli joulu!  Joulukuussa oli myös edelleen tuttua ja turvallista spärräilyä.

Tällainen oli vuoteni 2012. Se sisälsi paljon keikkoja, uusia ystäviä, vanhoja ystäviä, uudistettuja ystävyyssuhteita, iloa, naurua ja suruakin. Onnea ja onnistumista. Hengailua ja syömistä. Leirejä ja kaikkea muuta! 

Mutta parasta sanon olleen ystävät. Etenkin se kun on saanut uusia läheisiä ystäviä :)

Kiitos jos luit! Pilvi

2. tammikuuta 2013

Bye bye 2012!


Tarinointia ja muisteloita viime vuodelta osa 1

Viime vuoden tammikuussa ei ollut oikeastaan mitään ihmeitä, paitsi sitä normaalia koulua ja SPR-juttuja.  Paitsi aloitin osastomme hallituksen jäsenenä! Oli meillä myös tuparit kavereille silloiseen uuteen kämppäämme. Kivaa oli! Lisäksi kalenteriin on näköjään päässyt päivä, jolloin polvi meni sijoiltaan hetkellisesti :P Muistan kyllä sen hetken ja sen illan hyvin, koska olin sitten kavereideni kanssa kahvittelemassa illalla ja olipa sielläkin naurua :D Miten tuollaiset pienet hetket jääkin mieleen?


Helmikuussa oli sitten perinteinen Winter Pyhä Unplugged ja siellä tapahtui kaikkea kivaa kanssa. Parasta helmikuussa, lisäksi silloin oli myös synttärit! WUP:istä voitte lukea lisää aikaisemmista postauksista. Helmikuussa muuten oli Marin synttäripartyi ja sieltä aamusilmillä suoraan 112-päivää vetämään. Lisäksi kiva virkistysilta oli ystävänpäivänä EA-ryhmässä. Ulkona nuotiolla ja sitä rataa J Oli kummipojan 1v synttäreitä ja erilaisia Punaisen Ristin juttuja taasen!



Maaliskuun alku meni ensin lomaillessa; oli chill housea ja Tuulta purjeisiin risteilyä (joka oli muuten huippu taas! Ihan ku seki vasta olis ollu? Miten tää aika rientää?) No risteilystä alkoikin sitten suoraan työharjoittelu läheisessä päiväkodissa ja se oli huippu, olin eskareiden kanssa ja tykkäsin siitä. Maaliskuussa oli myös Nuorten vuosikokous ja sanomattakin selvää, kuinka kivaa siellä oli. Ihan mahti porukkaa ja tutustu ihmisiin paremmin. Miten mun mieleeni on tästä jäänyt elävästi Kinder-munat? Maaliskuun loppu sisälsi myös ensimmäisen Herzicamp-suunnittelun! Hui! Sekin vasta oli!

Huhtikuussa olin äidin työparina sen tk osastolla, kävin keikoilla, ea-päivystin ja minut valittiin Hämeen piirinhallitukseen. Huhtikuussa alkoi myös toinen työharjoittelumme. Sama päiväkoti, eri ryhmä.



Toukokuu alkoi mahtavalla vappuilulla ihanassa seurassa! Oli kiva hengailla kaupungilla ja olla vaan. Toukokuussa näköjään asuin myös itsekseni :D kämppiksen häröillessä muualla. Käytiin Emmin kanssa Klubilla kuuntelee Pertti Kurikkaa ja kävin VarPu-koulutuksen. Toukokuussa oli myös herzi-suunnittelua Helsingissä. Tähän kuuhun kuului myös SMG:n keikka ja yksi Semmarikeikka. Ei mikään huono kuukausi tämäkään. Lisäksi ehkä sanomattakin jo selvää, paljon spärräilyä!


Kesäkuu kului melkein täysin leireilleissä. Kaksi ekaa viikkoa olin töissä leiriohjaajana, sitten menin kolmannelle leirille vapaaehtoiseks ohjaajaks ja muuten häröilin parilla leirilla kasaamassa mm. telttoja. Lisäks päivystin ensiapujutuis ja suunnittelin Herzijuttui ja kävin tekemässä keikkaa eräässä sairaalassa lähihoitajan sijaisuuksia J Juhannus vietettiin kaveriporukalla ja meitsin perheen kanssa meidän mökkeröisellä!

Part 2 jatkunee ensi jaksossa :D Tarkoitus olisi saada se kirjoitettua ennen matkalle lähtöä! Thänks!