On se hienoo!

Ne on samalaiset, molemmissa on tommoset kuvat. Toisella puolella toinen jne :)

Tiedättekö mikä on hienoa? Se, että kirpputorilta löytyy juuri samanlainen muki, mikä on teillä kotona. Semmoinen mikä on vanha, jostain vuodelta nakki ja vakka. Sellainen muki, josta kilpaillaan kahvihetkellä, et kuka sen ehtii ottaa. Se muki joka on just täydellisen kokoinen kahvihetkelle, kun isoa mukia ei jaksa juoda.

Nimittäin isosisko löysi kirpputorilta 40snt sellaisen mukin, josta minä ja isoveli ollaan aina kilpailtu. Nyt on sitten meille molemmille omat mukit! Haha! Yleensä tossa mukikilpailussa mä oon joutunut joustamaan, koska oon nuorin. Ja kuulema vanhemmat saa päättä ensin :P No nyt ei oo semmosta ongelmaakaan.

Mietin vaan miten toi on mahdollista, et tommonen tismalleen samalainen muki löytyy? En voi ymmärtää. Kuitenkaan toi muki ei oo tosiaan mikään uusi, vaan varmaankin jostain kasikyt-luvulta ehkä? En tiiä, mutta veljen ja siskon mukeja se on, ei edes sellainen mikä voisi olla minun omani. Ihan ihme sattuma!

Tää vaan todistaa, et kaikki on mahdollista ;) Ei kannata menettää toivoa ja kannattaa vaan uskoa ja unelmoida. Vaikken mä nyt ehkä mukista oo unelmoinut, mutta nyt niitä on kaksi <3

Ei mulla muuta, tää vaan oli pakko jakaa, koska hei. Aika siistii :D

Ja tän hetken lempparibiisejä on: GG caravan - On se hienoo!

Vain pieniä asioita

Oho, oonpas mä nyt ahkera! Olkaatte ylpeitä :D Koska vielä tiedän pari tekstiä, jotka pitäisi ehtiä kirjoittaa tässä lähiaikoina. Lalalaa ~

Oon bongaillu muista blogeista tämmösen http://justlittlethings.net/ sivun ja siellä on kaikkia pikkujuttuja, joita meidän kaikkien pitäisi arvostaa tässä elämässä. Tai siis pitäisi ja pitäisi, mutta sieltä voi löytää niitä pieniä kivoja juttuja, joita ei ehkä aina tajua, että hei nehän on kivoja! Itse keräilin vähän semmosii mistä meikä pitää ja mitkä on niitä just little things mulle :) Enkä kaikkia tosiaan ees kiertäny, vaan hypin sivuilta sivuille randomisti!

Ja hei! Tehkää tekin tää, ketkä bloggaa ja sattuu tän lukemaan. Tää oli kivaa ja anto taas pientä näkökulmaa. Pienistäkin asioista voi iloita! Aina ei tartte olla suurta ja ihmeellistä, vai mitä?

T. Pilvi

Tulevaisuus tuntematon

Huvittaa ja harmittaa toisaalta, kuinka elämä joskus tekee päätöksiä puolestamme. Olin pitkään jahkaillut, että 'uskallanko' hakea ensihoidonkoulutusohjelmaan vai en. No viime aikoina taas mietin, että se toisaalta olisi jees, mutta toisaalta kiinnostaa kyllä yhtä paljon se vammaiskoulutusohjelmakin. Kohtalo päätti tällä kertaa puolestani, että jälkimmäinen nyt taitaa kuitenkin olla se vaihtoehto.

Nimittäin toinen polveni on aikojen kulussa vähän temppuillut ja nyt viimeinen vuosi on ollut todella hyvä polven kohdalta. Jotenka tietenkin ajattelin, että vihdoin se olisi parantunut! Tätä käsitystä vielä lisäsi se, että kun viime viikolla kaaduin polvilleni tuolla liukkaassa, niin polvi ei sanonut mitään. Mutta arvatkaas mitä sitten lauantaina sattui? No meikäläinen tuli pois bussista ja siinä sitten kuuluu (ainakin melkein) naps ja ruts ja tunnen ja näen kuinka polvilumpio seikkailee omilla reiteillään. Onneksi se meni paikoilleenkin yhtä nopeasti. Hetken siinä bussipysäkillä sitten kasailin itseäni ja katsoin kävikö pahemmin. Linkuttelin sitten kotio ja annoin ensiapua.

Tällä kertaa oli onni onnettomuudessa, ettei käynyt niin pahasti kuin viime kerralla n. viisi-kuusi vuotta sitten, kun polvilumpio meni ihan kunnolla paikoiltaan Salpausselän kisamontussa. Silloin käytin SPR:n palveluita ja lopulta minut kiikutettiin ambulanssilla etiäpäin. Jäi mäkihypyt katsomatta odotellessa lääkäriä sairaalasängyssä ja röntgenissä. Silloin mukaan tarttui kepit ja supertuki, fysioterapialähete ja koulukyytitaksit. Että sentään tällä kertaa nyt sitten säästyttiin pahemmalta!

Kuitenkin polvi nyt ilmoittelee tietenkin olemassa olostaan ja en ihan usko, että tällä polvella lähetään coopereita juoksemaan (tai ainakaan nyt treenaamaan siihen, mitä jo ehdin ajatella myöskin tässä.) Eli ainakin taas hetkeksi unohdetaan ensihoidonkoulutusohjelma ja keskitytään muuhun. Täytyy miettiä sitten joskus, jos miettisi uudestaan esim. amk-puolen koulutusta jos vielä innostusta on. Onpahan ainakin aikaa kunnon kunnonkohotukseen! Nyt sitten koitetaan vaan kuntouttaa polvea ja pitää siinä jonkun aikaa polvitukea, jonka kävin apteekista ostamassa (hyh, kallista :l) Ärsyttää vaan nyt enemmän se, että taas saa pelätä ettei se nyt pamahda uudestaan.. Pitikin mennä juuri nyt!

Että kyllä välillä näköjään kohtalo on pelissä ja päättää asioita. Toivotaan, että päätös on nyt sitten oikea :)

SMG - Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana


Nyt meitsi menee keittää kahvia! Heidå!

Vähäx (epä)normaaliiii!

 Meillä on koulussa alkanut kuntoutuksen jakso ja kävimme sitten yhden tunnin aikana eräässä hyvin mielenkiintoisessa näyttelyssä. Lähdimme nimittäin käymään Työväenmuseo Werstaan Ihan epäNormaalia! näyttelyä katsastamassa. Näyttely kertoo siis vammaisuudesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Olin tämän näyttelyn halunnut jo pitkään nähdä, mutta en vielä ollut saanut aikaiseksi mennä sinne. No kerrankin kävi hyvä mäihä! Meillä oli siellä ihan esittelijä ja sen jälkeen jäin vielä itsekseni katselemaan näyttelyä.

Näyttely ei ole mikään normaali, vai onko? Mikähän on oikeasti normaalia? Mutta se oli mielenkiintoinen kerrassaan. Heräsi siinä taas vaihteeksi miettimään, että miksi pitää edes määritellä normaali ja tavallinen ja tuttu yms. Eikö se ole vain rikkautta, että on erilaisuutta? Itse en ainakaan pidä siitä massasta, muodista ja muusta samanlaisuudesta.

Näyttelyn alussa oli heti sanoja ’epänormaaliudesta’: kasvissyönti, vasenkätisyys jne. Niinpä niin. Itse ainakin vasenkätisenä (vaikka kyllä tiesin jo ennestään) oli hauska taas kuulla, kuinka ennen vanhaan vasenkätisyys oli epänormaalia. Kaikista pakotettiin oikeakätisiä. Miksi? Ehkä kaikkeen on syynsä, mutta onneksi normaaliuden määritelmä muuttuu.

Itselleni näyttely tosiaan oli mielenkiintoinen, koska olen kiinnostunut aiheesta. Tarvitseeko sitä tosiaan rajailla asioita taas niin mustavalkoiseksi, minusta kaikki on tässä maailmassa vähän niin sanotusti epänormaalia :P Koska kaikki ovat erilaisia, vai tunnetko täysin identtistä ihmistä kanssasi? Tuskimpa? Itselleni ei koskaan ole ollut erilaisuus ongelma, en tiedä onko se vaikuttanut, etten koskaan ole kuulunut kerhoissa, kouluissa jne siihen massaporukkaan, suosittuihin tai muutenkaan maailman kiinnostavimpiin ihmisiin (muiden mielestä siis) enkä kuulu vieläkään. Silti minulla on aina ollut ystäviä ja kavereita. Kyllä, minuakin on pienesti yritetty kiusata, mutta koska en osaa ottaa mitään kiusaamisena, niin kai sillä se ei koskaan ole pahentunut. Olen vähän naiivi välillä :D Olen kulkenut alusta asti omaa tietäni. Tietenkin perhe on paljon vaikuttanut tähän (hah, mieleeni muistuu se, kun isoveljeni kerran totesi, että jos joku minua kiusaa niin heti kertomaan sille. Hän kuulemma käy vähän sitten jututtamassa. Ei kyllä onneksi tarvinnut turvautua pelottavaan isoveljeenkään silti)

Lisäksi olen jo pienestä nähnyt myös erilaisia ihmisiä. Eri tavalla kulkevia ja puhuvia. Kaikki silti ovat olleet aina yhtä mukavia ja kivoja ja ihmisiä. Minä olen kiinnostunut ihmisistä, en siitä miltä he näyttävät tai kuulostavat. Ehkä siksi vereni vetää hoitoalalle ja koen olevani edelleen aivan oikeilla suunnilla.

Koska en kuitenkaan viitsi koko näyttelyä ja sen puheita tähän kirjoittaa, suosittelen teitä käymään kyseisessä näyttelyssä jos vain mahdollista. Se herättää ajatuksia ja ehkä olen taas asteen viisaampi jostakin suunnalta. Ainiin! Pakko mainita sellainen asia, että pimeä huone on edelleen yhtä jännä. Pieni huone tuntui jättiläissalilta kun ei nähnyt mitään. Meikä niin haluaa pimeeravintolaan seuraavaks, ilmeisesti niitä on ainakin Lontoossa. PimeeCafé oli ainakin kokemus ja nyt ihan vain pimeä huone. (Näillä siis voit hetken elää sokeainmaailmassa ns. simulaattori tavallaan)

Loppupuheeksi voisin todeta itseni olevan epänormaalisti normaali. En koe edelleenkään olevani suosittu, tavallinen ja siisti tyyppi. Olen vain Pilvi, hieman outo, oman mielen pitäjä ja silti mukava. (Mukavan lisäsin siksi, että ilmeisesti olen mukava, koska kuulen sitä sanaa muiden suusta itseäni koskien.) Eikä minun tarvitse, enkä edes halua olla se siisti ja cool.

Signmark <3

Ps. Haluan oppia viittomakielen. Siitä kun lisäksi varmasti on hyötyä tulevissa ammateissani. (kyllä, monikko)

Hei hei 2011, tervetuloa 2012!

Nyt on vuosi 2011 saatu pakettiin ja uusi vuosi 2012 alkaa hiljakseen :)

Mutta mitä oikeastaan tapahtui vuonna 2011? Siis minulle, uutiset maailmalta ja kotosuomesta varmasti tiedetään kyllä. Ainakin ne mukavimmat (onko mukavia uutisia? No ehkä joku mm-kulta tmv), mutta valitettavasti enemmän mieleen jää kaikki ikävä uutinen :l Ajattelin nyt kuitenkin hieman omaa muistiani verestellä ja miettiä, mitä tein viime vuonna. Itseasiassa enemmän kuin uskoinkaan.

Tammikuu 2011
Tammikuussa oli muutto omaan kotiin, uuteen kaupunkiin, Tampereelle. Vähänhän se jännitti, mutta enemmän oli siistiä päästä omilleen. Kämppikseni ja parhaan ystäväni kanssa oli helppo muuttaa, en ollut aivan yksin kuitenkaan uudessa maailmassa. Muuten tammikuu oli pitkälti töiden etsimistä, pääsykokeisiin lukua ja tutkimista.

Helmikuu 2011
Asuminen oli lähtenyt hyvin ja ongelmia ei ollut. Oli kylmää ja talvi. Helmikuussa oli synttärit taas kerran Pyhätunturilla ja siellä tuli jammailtua. Talvi ei ole mitään ilman Pyhä Winter Unpluggedia! Helmikuussa syntyi myös veljenpoikani ja siis kummilapseni. Ihana pieni poika <3 Helmikuussa myös tavallaan alkoi SPR elämäni, koska 'rekrytoin' itseni Rekrymessuilla mukaan. Eli siis kysyin missä kokoontuu ea-ryhmä ja siitähän sitten kaikki sai alkunsa.

Maaliskuu 2011
Maaliskuussa oli meikän ensimmäinen ensiapuryhmän kokoontuminen. Vähän jänskätti, koska en tuntenut ketään. Mutta turhaanpa jännitin, heti pääsin mukaan joukkoon ja sattuipa olemaan (silloin tuntui jännältä) toimintapainotteinen ilta kyseessä (jälkikäteen todettuna, että ihanan paljon käyttännön harjoituksia ja toimintaa ja kaikkea jännää noissa ea-ryhmän illoissa on aina ollutkin) Maaliskuussa myös sain töitä (tosin se pesti kesti kuukauden, omasta toimesta) Siivoilin kerrostalojen rappukäytäviä ja semmoista, ei ihan minun hommaani. Liian yksinäistä, kaipaan ihmisiä tai jotakin muuta seuraa kuin mopin ja imurin.

Huhtikuussa 2011
Sainkin soiton, että pääsin Särkänniemeen pelimyyjäksi. No sen takia irtisanoin itseni tuosta siivoushommasta ja totesin, että viimeiset puristukset sitten pääsykokeisiin. Töitä saisi tehdä kuitenkin jo toukokuussa hyvin ja vappukin oli tulossa. SPR jutuissa pyörin, kävin ryhmäilloissa, ea-kurssit (uudestaan, vaikka ne minulla oli jo käytynä vuonna nakki ja makkara) ja sen semmoista. Ensimmäinen Särkkäpäivä oli 30.4, vappuna. Oli jännää, mutta niin mukavaa! Sitä ennen oli ollut pari koulutuspäivää kyllä.

Toukokuu 2011
Kevät alkoi saapua elämään ja pääsykokeet lähestyi. Viikonloppuisin Särkkätöitä ja muuten lukemista (välillä hyvällä, välillä huonolla menestyksellä). Iso kiitos lukukaverille ja hyvälle ystävälle, jonka kanssa yhdessä pänttäsimme kokeisiin :) No pääsykokeet oli ja meni. Paremmin ne menivät kuin ekalla kerralla, mutta eihän (ei sinällään silti yllätys) sitä vielä sisään lääkikseen päästy. No Ei se stressannut enempää, oli kesä ja kesätyöt!

Kesäkuu 2011
Kesäkuussa oli meikän ensimmäinen ea-päivystys ikinä! Tosin harjottelija nimikkeen alla, koska enhän vielä päivystyskurssia ollut ehtinyt käydä. Muuten kesäkuu sujui töissä (ihanien työkavereiden kanssa!) ja aina vapaapäivinä yritin piipahtaakin jossain. Mökillä, muissa huvipuistoissa/huvipaikoissa jne. Nopeasti kesäkuukin oli jo ohi. Puoli vuotta oli asuttu Tampereella ja vieläkään ei ollut mikään mennyt pieleen.

Heinäkuu 2011
Oli ensinnäkin hyyyyyyvin kuuma. Kesätöitä, sesonkia ja pitkiä päiviä. Mutta ei ne tuntuneet pitkiltä! Itselläni nimittäin ei ole yhtään huonoa sanaa Särkänniemen kesätyöjutuista. Taukoja oli, oli hyvät työkaverit, kuumina päivinä saatiin poppareita ja jääkylmää vettä. (Unohtamatta ihan kivoja bileitä työpäivän päätteeksi ;D) Heinäkuussa sain myös kuulla päässeeni opiskelemaan lähihoitajaksi, jes! Edelleen matkailtiin ympäri Suomea. Muumimaat jne tuli käytyä, koska työsuhde-edut Särkästä oli ihan jees ;) Ea-päivystyksissä kävin pari kertaa taas, minkä nyt vapaapäiviltäni ehdin silloin tällöin.

Elokuu 2011
Elokuun ensimmäisellä viikolla oli maailman paras leiri, Herzicamp! Sain ihan mielettömän ihania ystäviä viikon kestävältä yhdenvertaisuusleiriltä. Ja voin kyllä rehellisesti myöntää, että se oli yksi kesän (ja vuoden!) parhaista asioista. Aivan mieletön leiri, ihanat ihmiset ja ihana tunnelma. Jos vain pääsisin ajassa taakse päin <3 en voi sanoinkuvailla kuinka leiri oli ihanaakin ihanampi. Viimeiset viikot kesätöissä ja ensimmäinen kouluviikko. Matka isoveljen perheineen ja äidin kanssa Espanjaan oli myös rentouttava pitkän työpainoitteisen kesän jälkeen. Rakastan matkailua :)

Syyskuu 2011
Syyskuu kului koulussa ja spr:ssä tavalliseen tyyliin. En muista mitään erikoista syyskuusta :D Taisi koulu olla vielä niin jännä juttu. Lähinnä sit hengailin kavereiden kanssa ja semmosta ei-mitään-kerrottavaa.

Lokakuu 2011
Lokakuussa oli Semmarikeikkoja (oli kesälläkin näin btw) ja oli taas hauskaa! Sit oli koulua, lomaa ja ette arvaa mitä vielä? No jätän arvailemaan, jos ette yhtälöä löydä :) Lokakuussa oli myös kiva ea-leiri! Siellä sai kyllä todella treeniä ja illanvietto oli kivaa. Sinä iltana ne miljoonat tähdenlennotkin just näkyivät! Oli siistiä olla laiturilla ja bongailla paljon tähdenlentoja. Ja sit oli päivystämistä harjottelijana ja semmosta. Ja lokakuussa oli kyllä halloweeninä varsin hupaisaa ja näin vähän niikuin vahingossa myös Särkkäporukan. (Okei, tiesin, että meillä olisi juhlat, mutta koska ystävät kauempaa tuli meille viettämään juhlaa niin en sitten raaskinut heitä hylätä. Mutta onneksi satuttiin samaan baariin :D)

Marraskuu 2011
Marraskuussa oli ensimmäinen työharjoittelu, joka sitten sijoittui vanhainkotiin. Ensiksi olin kauhuissani, mutta heti ensimmäinen päivä todisti, ettei se niin kauheaa olekaan. Itseasiassa tykkäsin tuostakin työstä. Marraskuussa myös sain päivystysoikeuden ihan virallisesti kurssilla, jee! Sitäkin koetta jännitin ja jännitin, mutta hengissä selvittiin. Miten minusta näin jännittäjä on tullut?  Marraskuussa oli myös päivystys, joka oli mielenkiintoinen :) Marraskuussa oli apuvälinemessut, mistä tykkäsin kovasti. Vietin koko päivän siellä. Marraskuussa myös tuli suru-uutisia, kun mummoni nukkui pois pitkän elämän elettyään. Marraskuussa sain kyllä myös tietää päässeeni SPR:ssä Hämeen piirin nuorisotoimikuntaan, mikä siis oli erittäin hyvä ja iloinen juttu. Sitä olin syksyn mittaan jännitellyt ja iso yllätys oli, että minut sinne valittiin! Ajattelin, ettei ketkään tunne minua ja mahdollisuudet olisivat olleet nolla. Mutta toisin kävi. Onneksi. Marraskuussa oli myös yksi erittäin jännä ensiapuharjoitus ja se jäi hyvin mieleen myös! Hmm.. vieläkö muuta :D

Joulukuu 2011
Joulukuu. Viimeinen kuu vuodessa. Työharjoittelu kiireet, koulua viikko ja loma. Siihen se kärjistyy, koska viimeiset viikot oli harjoittelussa kiireisiä. Mummon hautajaiset. Uuden asunnon saaminen. Niin mehän tosiaan muutimme joulukuun puolivälissä uuteen asuntoon. Kolmio saunalla, voiko parempaa toivoa? Kämppä oli meille ihan unelma ja on edelleen. Pikkujouluja pitkin kuukautta. Ja työharjoittelusta arvosanaksi K3 eli paras mahdollinen. Hyvä kuukausi. Loma alkoi lopulta ja tässä ollaan nyt. Joulupukki toi toivottuja lahjoja (joista voisin myöhemmin kehitellä oman postauksen. Koska on niin kivaa valokuvata) Mitäs vielä? Uusi vuosi vaihtui maalla ja oli erityisen kivaa seuraa.

Kerrassaan siis hyvä vuosi, tekemistä oli enemmän kuin osasin koskaan toivoa. Kaiken kirjoittamani väliin sisältyy vielä paljon ystäviä, paljon hauskaa, paljon naurua, vähän suruja ja paljon keikkoja.Toivottavasti tämä vuosi 2012 on yhtä hyvä! Pärjäilkää ilman kuvia :D Sori.

T. Pilvi