Aloin yksinäni pohtimaan ystävyyttä tai kaveruutta. Miten se muuttuu elämän varrella? Muuttuuko se välttämättä hyvään suuntaan? Miten ikä vaikuttaa asiaan? Joo, mulla oli tylsää ja liikaa aikaa (oikeastaan sitä aikaa ei olis liikaa, mut ne toiset tekemiset ei houkuta just nyt :D)
Aloitetaan nyt vaikka ala-koulusta. Siellä omistetaan parhaat kaverit ja ollaan kuin paita ja peppu. Se paras kaveri voi vaihtua sen kuuden vuoden aikana aika monta kertaa ja välissä on riitoja jne. Siinä ehkä viidennen kuudennen aikaan rupee tulemaan isompia porukoita. Okei, niitä on alemmillaki luokilla, mutta ainakin itelläni sillon oli vielä hyvin tarkasti se yks tai kaks parasta kaverii, keiden kanssa oli. Leirikoulussa ollaan jo muka niin isoja ja on omia klikkejä. Näistä ala-koulu kavereista välttämättä ei kaikkien kanssa tule olemaan niin hyviä kavereita enää ylä-koulussa tai mennään jo muutenkin eri kouluihin. Itselläni ala-koulukavereista voisin sanoa, että noin puolet ovat vieläkin ystäviä. Muutamat on ns. kavereita. (eli facebook kavereita, mutta yhteydenpito muuten on mitään sanomatonta)
No sitten tulee se kaikkien rakastama ylä-koulu. Siellä on vielä tarkemmin omat ryhmät, vaikka oltaisiin eri luokilla. Okei luokassa saattaa olla kavereita kaikki, mutta välkillä ajaudutaan omaan porukkaan. Tästä kaveriporukasta monet säilyy pidemmällekin elämään, mutta myös osa katoaa. Ala-asteella oli helppo tutustua kavereihin ja oltiin jokaisen kanssa. Ylä-asteelle mentäessä tämä vähän vähenee, vaikka silti kaverustutaan melko helposti. Kuitenkin jo pieni muutos minusta näkyy.
Sitten tulee se amis vs. lukiovaihe. Porukka kertakaikkiaan eroaa. Lukiossa moikataan tutuille, mutta edelleen tiivistyy omat porukat. Kursseilla saatetaan tutustua ohimennen toisiin, mutta läheiset ystävyyssuhteet on usein muodostuneet jo siellä ylä-kouluiässä. Lukiokavereista minulla on suurin osa kyllä juu facebookissa, mutta lähinnä kontaktit jää siihen 'onnea!' ja joidenkin tilapäivitysten tykkäämiseen. Lukion jälkeen taas porukka hajaantuu, tässä kohtaa erottuu joukosta ne tosiystävät ja kaverit siitä omastakin porukasta. Porukka hajaantuu ja yhteydenpito saattaa hälvetä. Saatetaan edelleen olla hyviä kavereita, mutta harvemmin nähdään jne.
Mutta mitä vanhemmaksi mennään, sitä vähemmän ystäviä oikeastaan on. Siis niitä läheisiä joiden kanssa on tekemisissä tasaisesti. Mihin ystävyys katoaa? Vai katoaako se? Jos ei nykyaikana olisi facebookia (+sosiaalista mediaa), niin hyvin vähän olisi lopulta niitä kavereita. Nyt voi olla naamakirjassa ja muka olla sosiaalinen, kun katselee muiden elämää ja tietää siitä.
Olen myös tehnyt omaa tutkintaa ikääntymisestä ja ystävyydestä. Perheen perustaminen ja parisuhteet selkeästi vaikuttaa paljon, etenkin tuo ensimmäinen. Mietin omien vanhempieni ystävyyssuhteita, ei heillä enää ole niin ystäviä varmasti kuin ennen? On ne tietyt, joiden kanssa ollaan tekemisissä silloin tällöin, mutta perhe on se joka vie aikaa. Tietenkin on työkaverit, mutta siihen pitkälti näyttää sosiaalinen elämä jäävän. Karua, mutta totta. Perhe-elämä vie sosiaalisia suhteita, ainakin ennen vei. Varmasti kyllä nykyäänkin, voisin veikata? Parisuhteessa helpompi on ystävyyssuhteita vielä pitää yllä, mutta kyllä pidemmän päälle sekin saattaa mutkittaa asioita. Ainakin voisin todeta näin taas oman kokemuksen pohjalta, sinkkuna varmasti pitää enemmän yhteyttä ystäviinsä kuin varattuna. Koska pakkohan sitä joidenkin ihmisten kanssa on jutella, että järki pysyy. Sinkkuna on yksin muuten, mutta varattuna voi jutella sille puoliskolleen asioista.Sitten on se vanhuusikä. Surullista, mutta totta. Että silloin on harvassa ne hyvät ystävät. Ainakin nykyään, en tiedä tulevaisuudesta. Jos olet esim. laitoksessa, niin hyvä jos suku tai se perhe käy joskus katsomassa. Ehkä saatat 'ystävystyä' muiden potilaiden kanssa, mutta en tiedä onko se sama. Hyvin harvoin olen nähnyt työssäni, että monellakaan ystäviä kävisi. Ja mitä muistelen omia mummojani, niin heilläkin oli muutamat ystävät jotka kävi luona. Eli ystäväpiiri pienenee mitä vanhemmaksi tullaan.
Ja ajauduin miettimään myös omaa ystäväpiiriä. Minulla on se melkein sama porukka pysynyt ala-koulusta asti. Mutta silti yhteydenpito on huomattavasti vähentynyt. Lapsena oltiin kokoajan pihalla ja kysyttiin 'Saaks Martta tulla meille? Voinko mennä Martalle?', mutta nyt kun kaikki asuu eripaikoissa yms on tietenkin tämä vaikeaa. Sitten taas näiden uusien tuttavuuksien ja kavereiden kanssa ei osaa enää harrastaa tämmöistä hengailua. Kaikilla on omat menot, työt jne. Vaikka olen saanut kavereita ja ehkä jopa ystäviä muutettuani toiselle paikkakunnalle, tosiasiassa näen heitäkin vain saman harrastuksen lomassa tai koulussa. (tai töissä) sitten kun tämä tekeminen on ohi, menee siihen tyhjään kotiin. Avaa koneen ja menee sosiaalisen median pariin. Tai tekee jotain muuta muka fiksua :P
Tosiasiassa kaipaan enemmän sitä aikaa, kun vain hengattiin. Oltiin ja naurettiin. Ei ollut koneita tai muuta, jonka ääreen jokainen jää. Ei ollut niin hektista elämää. Ei ollut kiirettä. Pystyi nauttimaan sosiaalisista suhteista, pelailla jne. Miksei elämä vieläkin voisi olla sitä? Miksei ihmiset tapaa toisiaan livenä enemmän? Vai olenko minä vain erityinen yksilö?
Itselläni on 339 kaveria tällä hetkellä facebookissa. Tiedän ja tunnen heidät kaikki (en hyväksy kaverikseni sellaista ihmistä, ketä en tunne tai muuta vastaavaa, olen melko tarkka tässä asiassa siis) Mutta mietin, että kuinka moni heistä esimerkiksi olisi surullinen, jos minulle kävisi jotain. Veikkaan, että ne ihmiset sijoittuvat luvun sata alle? Silti en poista kavereista ihmisiä, koska monet ovat kuitenkin joskus olleet kavereitani. Ja olen huomannut, että joskus saattaa tulla tarve kun onkin asiaa jollekin tmv. Koskaan ei voi tietää. Lisäksi kerta tunnen kaikki, miksi poistaisin heidät? Jos heitä kiinnostaa minun asiani siellä, niin olkoon hyvä vaan. Kyllä minäkin luen kaikkia tilapäivityksiä jne ihan mielelläni, vaikken ihmistä ole moneen vuoteen ehkä livenä nähnytkään!Ja jos joku luki tämän loppuun asti, niin onnea! Saat halin jos joskus törmätään ;)
Lunta odotellen (tai sitten ei) Pilvi
