14. helmikuuta 2010

Hyvää Ystävänpäivää!



"En tarvitse mitään niin paljon, kuin hunajaa..." sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua "...paitsi ystäviä.."
Ystävyys on sitä kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystäväänsä. Silloin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti niin, että kaikki rypytkin siliävät.
- Nalle Puh


Tiesittekö tämän:
Ystävänpäivä on päivä, jota vietetään 14. helmikuuta. Suomessa ystävänpäivää on vietetty 1980-luvulta lähtien, eli melko tuore juhlapäivä vielä tämä. Kalenteriinkin päivä ilmestyi vasta 1987! Suomessa ystävänpäivää vietetään enemmänkin nimensä mukaisesti ystävien muistamiseen, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa juhlapäivä on enemminkin rakastavaisten päivä. Monilla yläasteilla ystävänpäivää juhlitaan halipäivän merkeissä, eli halataan toisia ja kerätään sitten nimiä omaan pahvisydämeen. Tämäkin tapa jää usein pois lukioon ja ammattikouluun mentäessä, mikä on toisaalta harmi. Meidän lukiossamme päivää vietettiin vuosi sitten, mutta enää ei niin monet halaillut, mitä nuorempana tuli halailtua. Harmillista sinänsä.

Mutta mitä minusta ystävänpäivä on? Minusta se on päivä muiden joukossa, päivä jolloin toivotellaan ehkä ystävänpäivät muille ja syödään yksi ystävänpäiväleivos. Ei, en ole kylmä, sillä minusta ystävänpäivä on oikeasti joka päivä! Miksi vain yhtenä kalenteriin merkittynä päivänä pitäisi rakkaitaan muistaa? Eikö heitä pitäisi muistaa useamminkin? Kyllä minusta!

Ehkä ystävänpäivä tulee joskus merkitsemään enemmän, sitten kun ei näe vanhoja ystäviään enää joka päivä koulussa. Ehkä sitten tulee enemmän tehtyä tekoja ystävänpäivän alla? Tai sitten ei, ainakin toivottavasti. Ehkä ystävänpäivä tulee merkitsemään enemmän jos on esimerkiksi parisuhteessa? Tai sitten ei, sillä edelleenkin minusta pitäisi päteä tuo aiempi kappale, se että tämä ihana pinkin täytteinen, siirappia ja sokeria täynnä oleva päivä pitäisi olla joka päivä, ei vain kerran vuodessa!

Tasan vuosi sitten lauantaina, kun oli ystävänpäivä, vietettiin isoveljeni häitä. Siinä oli kyllä kunnon ystävänpäivää kerrakseen, monen vuoden edestä. Minusta aika hauska idea on mennä naimisiin ystävänpäivänä, sopii teemaan hyvin.

Ystävänpäivän lähellä on yksi hyvä puoli! Nimittäin se, että silloin usein on tarjouksia: ”kaksi yhden hinnalla” tai vastaavaa. Esimerkiksi ystävänpäivän kunniaksi meidän jumppaan saa ilmaiseksi ottaa jonkun mukaan ensi keskiviikkona, harmi vain etten juuri tänä päivänä jumppaan kyllä pääse. Finnkinossa on myös ystävänpäivän kunniaksi ollut tarjous, jossa kaksi leffalippua saa 19.90 hintaan ja pakettiin sisältyy vielä isot popparit ja kaksi juomaa. Siinä vasta ideaa ja hyvä tarjous.

Siirappinen, vaahtokarkkinen, pinkki, sydämiä ja nalleja täynnä oleva päivä on tietenkin hauska piristys etenkin Suomen talven keskellä, enkä väitä ettenkö pitäisi tavallani ystävänpäivästä. Totta kai! Mutta ideana se ei ole häävi, sillä kuten sanoin: ystävänpäivä on joka päivä!

Ihanaa ystävänpäivää siis vielä näin illasta jokaiselle.

Ps. Ironista sinänsä, en ole saanut yhden yhtä ystävänpäivä toivotusta, enkä kyllä niitä lähettänytkään. Paitsi yleisesti facebookissa toivottelin ja muutamalla foorumilla :'D Netti on tainnut syrjäyttää tekstiviestit jopa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti