2. elokuuta 2010

Aikuinen nainen mä ooooooon ~

Vai olenko? Tässä pohdiskelin juuri, että miten eri ikäiseksi sitä itseään eri tilanteissa tuntee. Vaikka voin rehellisesti sanoa, että usein koen olevani paljon 'aikuisempi', mitä todellisuudessa ikä sanoo, eli tällä samaisella hetkellä n. 19,5 vuotta.

Miksi näin? Mietin, että osa syy ainakin on varmasti siinä, että itselläni on ikäeroa isosiskoon ja veljeen 15v ja 13v. Eli oikeastaan olen viettänyt aikaani paljon vanhempien kanssa. Hyvän koulutuksen olen noilta saanut, esimerkiksi käyttäytymisen ynnä muun suhteen.

Toisaalta taas joskus olen kuin pieni lapsi, innostun asioista ja olen niin sanotusti lapsellinen. Ehkä vaikutan joskus 5-vuotiaalta, mutta ketäpä se haittaa. Mutta tässäpä se on, minkä ikäiseksi oikeastaan tässä sitten itsensä pitäisi tuntea? Mielenkiintoista olisi kuulla myös, minkä ikäiseksi eri ihmiset minua luulevat. Joskus tuntuu, että lähes ventovieraat voivat saada väärän kuvan vain jonkun pienen tilanteen takia, tai sen takia millainen seura on. Mitäpä jos muut käyttäytyvät erilailla ja sitten jos hengailee samassa porukassa, niin äkkiä sitä leimataan samanikäiseksi mitä niistä muista luullaan.

On hauskaa huomata, että tulee toimeen kaiken ikäisten kanssa. Ehkä se kertoo jotenkin jo osaltaan henkisestä kypsyydestä? Viime päivät hengailin itseäni juuri  n.10-15 vuotta vanhempien ihmisten seurassa. Hyvin tulin toimeen. Samoiten monesti kesätöissäni olen ollut paljon vanhempien kanssa tekemisissä ja hyvin ollaan tultu juttuun.

Toisaalta on ärsyttävää, että vaikka tuntee itsensä vanhemmaksi kuin on, niin sitten muut eivät välttämättä niin osaa ajatella. Toiset voivat ajatella, että tuohan on vain 19 v, sellainen teini kuten muutkin ikäisensä. Mutta kun en (ainakaan useimmiten) ole! Äh, hankalaa kun ei osaa lukea ajatuksia :)

Hmm.. Olikohan tässä mitään päätä tai häntää? Tuskinpa, mutta annettakoon se minulle anteeksi. Oli vain pakko pohtia 'ääneen'.

Ehkä olen vain muuntelukykyinen luonteeltani. Osaan sovittaa käyttäytymiseni sen porukan suhteen, jossa olen. Tosin en tyhmä ole, en nyt tietenkään ihan miten sattuu käyttäydy. Jokin roti pitää olla :) Mutta niin, minkähän ikäinen sitä nyt sitten on? Virallisesti alle 20, vielä jonkin aikaa. Ehkä sitten se 20v rajapyykki selkiyttää ajatuksia.

Ja olisi hauska tietää, minkä ikäiseltä näytän? Epäilen, että aika nuorelta :'D

Terkuin. Pilvi