2. tammikuuta 2013

Bye bye 2012!


Tarinointia ja muisteloita viime vuodelta osa 1

Viime vuoden tammikuussa ei ollut oikeastaan mitään ihmeitä, paitsi sitä normaalia koulua ja SPR-juttuja.  Paitsi aloitin osastomme hallituksen jäsenenä! Oli meillä myös tuparit kavereille silloiseen uuteen kämppäämme. Kivaa oli! Lisäksi kalenteriin on näköjään päässyt päivä, jolloin polvi meni sijoiltaan hetkellisesti :P Muistan kyllä sen hetken ja sen illan hyvin, koska olin sitten kavereideni kanssa kahvittelemassa illalla ja olipa sielläkin naurua :D Miten tuollaiset pienet hetket jääkin mieleen?


Helmikuussa oli sitten perinteinen Winter Pyhä Unplugged ja siellä tapahtui kaikkea kivaa kanssa. Parasta helmikuussa, lisäksi silloin oli myös synttärit! WUP:istä voitte lukea lisää aikaisemmista postauksista. Helmikuussa muuten oli Marin synttäripartyi ja sieltä aamusilmillä suoraan 112-päivää vetämään. Lisäksi kiva virkistysilta oli ystävänpäivänä EA-ryhmässä. Ulkona nuotiolla ja sitä rataa J Oli kummipojan 1v synttäreitä ja erilaisia Punaisen Ristin juttuja taasen!



Maaliskuun alku meni ensin lomaillessa; oli chill housea ja Tuulta purjeisiin risteilyä (joka oli muuten huippu taas! Ihan ku seki vasta olis ollu? Miten tää aika rientää?) No risteilystä alkoikin sitten suoraan työharjoittelu läheisessä päiväkodissa ja se oli huippu, olin eskareiden kanssa ja tykkäsin siitä. Maaliskuussa oli myös Nuorten vuosikokous ja sanomattakin selvää, kuinka kivaa siellä oli. Ihan mahti porukkaa ja tutustu ihmisiin paremmin. Miten mun mieleeni on tästä jäänyt elävästi Kinder-munat? Maaliskuun loppu sisälsi myös ensimmäisen Herzicamp-suunnittelun! Hui! Sekin vasta oli!

Huhtikuussa olin äidin työparina sen tk osastolla, kävin keikoilla, ea-päivystin ja minut valittiin Hämeen piirinhallitukseen. Huhtikuussa alkoi myös toinen työharjoittelumme. Sama päiväkoti, eri ryhmä.



Toukokuu alkoi mahtavalla vappuilulla ihanassa seurassa! Oli kiva hengailla kaupungilla ja olla vaan. Toukokuussa näköjään asuin myös itsekseni :D kämppiksen häröillessä muualla. Käytiin Emmin kanssa Klubilla kuuntelee Pertti Kurikkaa ja kävin VarPu-koulutuksen. Toukokuussa oli myös herzi-suunnittelua Helsingissä. Tähän kuuhun kuului myös SMG:n keikka ja yksi Semmarikeikka. Ei mikään huono kuukausi tämäkään. Lisäksi ehkä sanomattakin jo selvää, paljon spärräilyä!


Kesäkuu kului melkein täysin leireilleissä. Kaksi ekaa viikkoa olin töissä leiriohjaajana, sitten menin kolmannelle leirille vapaaehtoiseks ohjaajaks ja muuten häröilin parilla leirilla kasaamassa mm. telttoja. Lisäks päivystin ensiapujutuis ja suunnittelin Herzijuttui ja kävin tekemässä keikkaa eräässä sairaalassa lähihoitajan sijaisuuksia J Juhannus vietettiin kaveriporukalla ja meitsin perheen kanssa meidän mökkeröisellä!

Part 2 jatkunee ensi jaksossa :D Tarkoitus olisi saada se kirjoitettua ennen matkalle lähtöä! Thänks!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti