5. helmikuuta 2013

Elämää Disneyworldissa

Heippati hei taas! Seuraavaksi luvassa pientä tiivistelmää mitä tapahtui Floridassa, Orlandossa, Disneyworldissa matkallamme. Kuvia tuli otettua enemmän kuin laki sallisi, mutta laitan niistä vain murto-osan tähän. Katotaan jos joskus spämmäilen outoihin väleihin randomkuvia sitten :D

Lähtö kohti Disneytä!
Cinderella's castle!

Tosiaan 8.1 ja 9.1 vietettiin aamusta iltaan Disney taiassa. Ostettiin Riikan kanssa kahden päivän liput, eka päivä vietettiin Magic Kingdomissa ja toinen päivä Animal Kingdomissa. Magic kingdomiin menimme bussikuljetuksella hotelliltamme ja olimme siellä jo hyvissä ajoin. Porttien aukaisuun oli varmaan puolisen tuntia, mutta väkeä siellä oli jo odottamassa!

Siinä odotellessa Disneyhahmot saapuivat junalla paikalle ja esiintyivät tanssien ylhäällä viihdyttäen jonottajia. Väki oli haltioissaa, kuten myös me mukaanlukien! Siitä se päivä alkoi! Ensimmäisenä nappasimme pakolliset kuvat Tuhkimon linnasta ja sitten suuntasimme toiselle puolelle aluetta. Kävimme ensimmäisena Ariel radan katsomassa ja sitten pyörimme siellä. Jonoja ei ollut ehtinyt toiselle puolelle aluetta vielä syntyä, joten saimme aika suoraan kulkea laitteisiin.

Pakollinen posekuva med linna ja mikki ja Waltti
Muutenkaan tähän aikaan vuodesta ei kovin ruuhkaa ollut. Kyllä siellä väkeä oli, mutta pisin jonotusaika meillä taisi olla joku vajaa 40min? Sekin oli isompaan ja hurjempaan vuoristorataan sitten. Pienempii laitteisiin päästiin aika heti tosiaan. Ruuhka-aikoina kun jonot saattavat olla useita tunteja, joten jos vain mahdollista suosittelen tammikuuta! Lisäksi oli hyvä idea tosiaan aloittaa toisesta päästä, kun ihmiset jäivät sinne alkuun.

No laitteissa pyörittyä tuli vähän kauppoja kierrettyä, siellä oli vaikka mitä Disneykrääsää. Kaupat vain jatkuivat ja jatkuivat. Kaikkea keittiötavarasta vaatteisiin löytyi. Itse en paljoa sieltä ostanut, oikeastaan kummipojalle vain tuliaisen ja jtn pientä :)

Osa asioista oli aika kalliita, mutta osa taas halvempaa. Loppupeleissä oli siellä halvempaa esim. ruoka kuin Suomen huvipuistoissa! Ommm, muistan vielä hyvällä ihanaa jäätelöannosta joka otettiin. Nam!

Arielretkeltä
No sitten löysimme hahmojen kanssa kuvauspisteitä, joissa kiersimme. Mikin luokse satuimme vahingossa ja siitä tajuttiin et hei, täällähän ne on! Käytiin Prinsessojen kanssa kuvassa ja Mikin ja vaikka keiden! Se oli ehkä huipuinta. Sitten kävimme katsomassa eturivissä esityksen, joka esitettiin siinä linnan edessä. Tanssia ja showta oli! Nähtiin paraati, joka meni kadulla ja siihenkin satuttiin vahingossa :) Paljon siellä riitti nähtävää ja koettavaa, oli ihan mahtavaa! Se mitä me Riikan kanssa oltiin eniten odotettu! No magic kingdomista lähettiin joskus kuuden maissa kaiketi ja mentiin hotellille, jossa sitten käytiin altaalla uimassa kuuman päivän jälkeen. (Jep, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli aivan riittävästi :D) Sitten syötiin vielä siellä hotlalla ja mentiin nukkumaan, koska luvassa oli toinen päivä Disneytä!

Siitä esityksestä!
Toinen päivä sitten kului Animal paikasssa. Siellä syöksyttiin ekana uusimpaan ja hurjimpaan laitteeseen. Se oli muuten magea laite! Mount everest jedi vuoristorata. Ihana! Sitten pyörittiin kartan kanssa joka kohta alueesta, käytiin laitteissa ja katseltiin paikkoja. Siellä oli vähän eläimiäkin kuin eläintarhassa, mm. tiikerit oli aika söpöjä! No tuollakin oli niitä hahmotapaamisia ja niihin päästiin kanssa ihan suoraan kaikkiin. Animal kingdomissa ei ollut edes niin paljon jonoja kuin oli magicissa! Aika huoletta siellä sai kulkea.

Hoopo hali :)

Oli muuten hauska jutustella jonkun miehen kanssa, joka tiesi Suomen ja alkoi siitä kysellä. Sitten se alko höpöttää Ruotsista ja vaikka mistä. Mukava tyyppi oli hän. No muuten tääkin päivä oli kuuma ja hikinen ja aurinkoinen, mutta valittamista ei ollut! Ainiin pakko kertoa ihanasta Hessusta ;) Hessun kanssa menin kuvaan, sit se halas oikein megaisosti. Sitten se kuvaaja nauro, et se ei haluu enää päästää susta irti. Sit Hessu Hopo lähti leikkisästi vetää mua, et mentäis takahuoneesee ja se ottais hatkat. Nauroin vaan ja muutki nauro, oli aika söpöö *sydän*

Yhteenvetona Disney on ihana ja noista kahdesta Magic oli kivempi, vaikka Animalissa ei valittamista ollut myöskään. Mutta kyllä se the magic kingdom vaan on se the paikka! Uudestaan haluaa sinne! Niin ihanaa. Ihan mun ja Riikan mesta siis ;)


Taisin vähän tykästyä tohon Peter Paniin ;)

Aina hyvä voittaa!


Oih, Jack Sparrow

Nalle Puh ja Pulle Nah

Toi Himalaja on se vuoristorata mis oltiin! Aika päheetä!

Minä ja Ihaaaaa

Veljekset ku elvikset


Pähkinänsärkijä koristusta

Kolme kääpiöö


Taisin vähän tykästyä tohon Aladdinniiki!

Tiikereitä!



Nooo toi Tuhkimon rinssi olis kelvannu mulle kans ;)

Sitten tona iltana lähetiinkin kohti bussia ja Miamia, mistä lisää seuraavassa jaksossa.

Pilvi


2 kommenttia: