6. maaliskuuta 2012

Sinun tarinasi

Facebookissa ollessani huomasin seuraavan videon tilapäivitysten seassa ja minun on nyt pakko jakaa se teille. Sillä kyseinen video iski suoraan ja syvälle, jotenkin niin hienosti tehty ja ajatus videolla on mitä mainioin. Juuri sellainen, mistä itse pidän. Myönnettäköön, että saatoin jopa pari hyvänlaista kyyneltä tirauttaa, koska tuo video on vain niin hieno. Katsokaa se nyt ja jatkakaa sitten lukemistä.




"Kävele vierasta reittiä töihin. Hymyile tuntemattomille. Soita vanhalle ystävälle. Laula. Tanssi. Kysy, mitä naapurillesi kuuluu. Usko unelmiisi. Tartu hetkeen ja ole läsnä siellä missä olet. Anna anteeksi. Anna elämälle mahdollisuus. Anna suukko. Anna syitä iloon - niillekin, jotka eivät sitä mielestäsi ansaitse."
 
Ensinnäkin kiitän Yleä tästä hienosta videosta ja oivalluksesta. Tässä on puettu juuri sanoiksi kaikki, mitä oikeastaan olen itse yrittänyt joskus kirjoittaa :)
 
Olen itse aloittanut ns. tarinani teon. Aiemmin (sanotaanko.. pari kolme vuotta sitten) en oikein osannut elää elämää. Kavahdin juuri pienuuttani ja pelkäsin isoa maailmaa. En uskaltanut tehdä asioita omalla tavallani, pelkäsin muiden reaktiota. Ajattelin vain sitä, mitä muut minusta ajattelivat ja miltä näytin muiden silmissä. Mutta sitten, en tiedä mitä tapahtui, mutta tapahtui muutos. Jätin pelot taakseni ja muiden ajatukset taka-alalle. Ihan sama! Olen minä ja vain minä voin elää elämääni niikuin haluan. Ja jos minä, siis minä, olen tällaisen voinut tehdä niin voit SINÄKIN!
 
Vielä on paljon opeteltavaa, mutta olen aika hyvä tässä. Osaan nauttia kaikesta pienestä ja todellakin ahmin elämää. Kirjoitan tarinaani ja ehkä joskus vanhana voin naureskella ja todeta, että todellakin, elin elämäni hyvin. Tutustuin ihmisiin, pidin hauskaa, näin erilaisuutta, tein mitä olin haaveillut ja nautin kaikesta. Vielä pitäisi opetella uskomaan unelmiin täysillä, päästää irti kaikista niistä kahleista joita kulkee mukana ja tosiaan pysähtyä vain ajatellakseen. Hullutella, tehdä asioita spontaanisti, nauraa, olla miettimättä joskus tulevaa (vaikka tulevan miettiminen on tärkeää, mutta ei kokoajan!) ja olla välillä ilman suunnitelmia ja mennä mihin nenä näyttää.
 
"Etsi joku, josta pitää kiinni. Etsi joku, joka kuuntelee. Haluaa ymmärtää ja haluaa kuunnella."
 
Haastan teidät kaikki samaan. Etsikää tarinanne, kuten videossa kehotetaan. Teidän tarinanne.
 
T. Pilvi

2 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi, aivan uskomattoman hienoa lukea näitä ajatuksia :) Voimaa ja iloa matkallesi. Terveisin, Antti / Yle

    VastaaPoista
  2. Hieno teksti/video herättää paljon ajatuksia :) Kiitoksia kommentistasi ja samaa hyvää matkaa sinulle myös!

    VastaaPoista