27. huhtikuuta 2011

Seurasin pienenä mä liikaa supersankareita!



You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!

Sain Ninnulta tämmöisen haasteen, no tehdäänpäs se sitten! Lisäksi lyön toisenkin kärpäsen samalla iskulla ja laitan loppuun seuraavan biisin tuolta listalta, jota teen tässä. Seuraava biisi on Semmareita, mutta lupaan, ettei kaikki biisit kuitenkaan ole! (Vaikka voisivat hyvin olla, mutta haluan laittaa vähän monipuolisempaa, koska kuuntelen kuitenkin paljon erilaista musiikkia, mutta tää Semmareiden biisi vaan saa mut aina ihan pään pilviin ja iloiseks <3) Mutta ekaksi ne kuvat.


Meitsistä kuva joskus viime kesältä? En oo julkaissut tuona päivänä otetuista kuvista yhtäkään, joten ehkä nyt on sitten aika julkaista yksi edes :D Oon muute ihmetelly, et mihin mun toi kiraffipaita on kadonnut.. Joku on syöny sen! En tiiä missä se on.


Tämä kuva on otettu parin vuoden takaiselta Korfun reissulta. Oltiin juuri porukalla päästy kaupunkiin ja päätettiin aloittaa shoppailupäivä jäätelöillä. Oli muuten hyvää!


Tää kuva on otettu samana päivänä, kun sain rakkaan järjestelmäkamerani. Eli viime kesän alusta. Ylppärijuhlien jälkeen lähdin heti tuhlaamaan osan rahoista rakkaaseen, josta en enää koskaan luopuisi! (Siihen asti kun paremman saa, tietenkin ;D)


Tää kuva on kolmen vuoden takaa vapulta. Oltiin porukalla oltu ensiksi Linnanmäellä ja sitten illalla vielä leikittiin kameralla läheisellä leikkarilla. Enks ookki ollu söpö pörröpää joskus. Haha!


Vanhin kuva. Tää on mun rippikuva, eli öö.. 2006 vuodelta? Meikä on ollu sillon vielä niiiin nuori.

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - Your least favorite song
Day 03 - A song that makes you happy



Tosiaan tätä biisiä kuunnellessa ei vaan voi olla allapäin! Tää on niin pirteä ja kesäinen. Yksinkertaisesti tekee mut iloseks :D

Day 04 - A song that makes you sad
Day 05 - A song that reminds you of someone
Day 06 - A song that reminds of you of somewhere
Day 07 - A song that reminds you of a certain event
Day 08 - A song that you know all the words to
Day 09 - A song that you can dance to
Day 10 - A song that makes you fall asleep
Day 11 - A song from your favorite band
Day 12 - A song from a band you hate
Day 13 - A song that is a guilty pleasure

Day 14 - A song that no one would expect you to love
Day 15 - A song that describes you
Day 16 - A song that you used to love but now hate
Day 17 - A song that you hear often on the radio
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite album
Day 20 - A song that you listen to when you’re angry
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Day 22 - A song that you listen to when you’re sad
Day 23 - A song that you want to play at your wedding
Day 24 - A song that you want to play at your funeral
Day 25 - A song that makes you laugh
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play

Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time last year




Pakko laittaa vielä extrakuva! Söpöä.

//Ainiin vielä ne ketkä haastan tekemään tän kanssa! Haastan Rosan, Hannan ja Saran. Höhöö!


3 kommenttia:

  1. Ai että! Minutkin on nyt näköjään haastettu, huhhu, tulee olemaan vaikeaa :D
    Mutta pakko sanoa että tämä biisi kuuluu yksiin lemppareistani, ei tosiaan voi kuunnella tulematta iloiseksi! Ihana postaus (:

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, mut on haastettu! Hihhii, teen tän absolutely!
    p.s. toi kolmas kuva on nii söppänä!

    VastaaPoista
  3. Hähää, onneksi mua ei ole tällä viel haastettu. 8)
    Tosiaan, tämän turhan kommentin myötä muistutan, et mulla on tosiaan tuo oma personal-blogi myös. :D Profiilista Rajatapauksen löydät!

    Varastan sulta ton biisilistausjutun jejeje!

    PS. Ilveskuva on ♥

    VastaaPoista